Ihanan zen olo

 

Löysin uuden harrastuksen. 

Salillani on tiistaisin aamupäivästä ryhmäliikuntaa nimeltään yin jooga. En tiennyt yhtään mitä odottaa, kun menin tunnille ensimmäistä kertaa. Salin edessä parveili iäkkäämpää porukkaa hupparit päällä. Eräs nainen neuvoi minua, treenikuteissa värjöttelevää ’salikissaa’ (heh heh) laittamaan jotain lämpimämpää päälle, muuten tulee kylmä. Ei tämä taida mitään astangaa olla, ajattelin. Ehkä jotain hatha-tyylistä.

Tunnin alussa kerrottiin, että tarkoitus ei ole missään nimessä syvävenytellä tai tehdä mitään mikä tuntuu varsinaisesti epämukavalta. Tärkeintä on hengittää. Keskittyä hengittämiseen. Avata hieman lihaskalvojakin. Helppo tunti, ajattelin. 

Ei muuten ollut. Mielessäni vilisi koko ajan jotain. Jos ei muuta, niin sitä kuinka kirjoitan kokemuksen ylös. Miten teen nämä kaikki liikkeet väärin, kuinka nuo mummelitkin näyttää paremmilta näissä asanoissa. Minkäs teet, jäykkä mikä jäykkä. Ohjaaja kuitenkin puhui minut aika hyvin näistä ajatuksista eroon artikuloimalla rauhallisesti ja kertomalla kuinka normaalia se on, että ihmiset ajattelevat koko ajan jotain. Ihminen tarvitsee siitä kuitenkin breikkiä muulloinkin kuin nukkuessa. Lopussa opin rentoutumaan, kun oikeasti vain päästin irti ja ajauduin sudenkorento-asanaan. Selkäni notkistui enemmän kuin ikinä ennen. Oli mukava, että vilttiä pystyi käyttämään oikeastaan joka vaiheessa.

Kun kävelin bussipysäkille mietin kuinka kauan näin ihana zen-olo mahtaa kestää. Sitten lakkasin ajattelemasta ja suunnistin onnellisena kotiin. 

 

(Totaalinen zen-olo kesti muuten muutaman tunnin. Yllättävän pitkään. Suosittelen)

 

Kuva lainattu sivulta  http://anandamarga.org.sg/