Miksei voisi vieläkin?

Meillä oli ystäviä käymässä ja rupesimme käymään läpi töitä, joita olimme tehneet lukiosta päästyämme. Eräs ystäväni oli toiminut tutkimusassistenttina kolmen tonnin palkalla heti lukion jälkeen. Hän kertoi, että oli vain soittanut, että minua kiinnostaa mitä teette, voisinko tulla tutustumaan työhönne?

Itse taas olin kesät töissä makkaratehtaalla, kun en tiennyt paremmasta. Menin lauman mukana hyväpalkkaiseen hihnatyöhön, koska en edes miettinyt, että ikäisemme kouluttamattomat olisivat voineet saada parempaa työtä. Ja soittaminen jonnekin ei tuntunut vaihtoehdolta.

Ystäväni innoittamana ajattelin, että ehkä sitä jatkossa oikeasti voisi mennä tutustumaan hommaan, joka kiinnostaa tai tähdätä korkeammalle. Sanoin, että minua hieman kaduttaa, että luin Alkio-opistossa kieliä sen sijaan että olisin mennyt journalistiikka-linjalle. Ystäväni käänsivät päänsä minua kohti ja sanoivat melkein kuorossa: ”Sä voit edelleen tehdä niin”

Välillä ajatus journalistiikan opiskelusta on nostanut päätään, mutta ajatus on jäänyt vain kevyesti leijailemaan mieleni sopukoihin. Olin jotenkin ajatellut, että that ship has sailed. Olen nyt tällä hetkellä unelmaduunissa hoitotyön saralla, mutta T kysyi: Sitäkö sä oikeasti haluat tehdä? Lopunelämäs? Jos jotain, oot ainakin luova. 

Tähän pitäisi saada nyt jokin mahtava loppukaneetti, lopetus siitä mitä nyt aion tehdä tai aionko ruveta toteuttamaan haavetta, joka minulla on pitkään ollut. Tosiasiassa en tiedä. Ehkä. Ehkä en. Ehkä olen onnellinen työssä, jossa saan konkreettisesti auttaa ihmisiä, mutta ei ole kutsumus. Ehkä voin tehdä molempia hommia. Onneksi elämä heittelee eri suuntiin. Ja onneksi yleensä itse voi valita mitä sillä haluaa tehdä. 

Oletko sä toteuttanut unelmiasi?