Deittaillessa kuultua

On sitä tullutkin suudeltua tai tavattua kaikennäköisiä sammakoita aikoinaan. Visual Diaryn- ja Anna Vihervaarasta-blogien innoittamana kokosin oman kamalimmat asiat mitä minulle on sanottu-deittikollaasin.

 

Mies näki minut ensimmäistä kertaa ilman paitaa. ”Hyi, sulla on mahakarvoja. Älä nyt mitään ryijyä kuitenkaan kasvata.”

Päättäessämme, että lopetamme deittailun, kysyin samaiselta mieheltä näemmekö vielä, johon hän vastasi:

”No jos tuut kadulla vastaan niin en välttämättä vaihda puolta.”   Vitsi mikä jackass.

 

’Karvanoppamies’ (maajussi, jolla karvanopat autossa) kertoi ensimmäisillä ja ainoilla treffeillä:

”No voimmä nyt tällä kertaa tarjota” ja ylpeänä kaivoi lompakon taskustaan.

Myöhemmin selvisi että: ”Mä tavallaan vielä asun äidin ja isän kanssa.” Minä: ”Aiotko joskus muuttaa pois?”No en ainakaan hetkeen kun äiti pesee pyykit.”

Kun sanoin, että ei ole kipinää, joten en halua enää nähdä, mies totesi: ”No kai sitä voi silti panna?”

 

En ollut treffeillä tämän miehen kanssa, mutta hän oli telttanaapurimme yksillä festareilla. Mies selitti kanadalaiselle miespuoliselle ystävällemme englanniksi: ”These are real nice girls. I wanna have sex with that one.”,  ja osoitti minua, johon minä tokaisin: ”Joo, mä muuten osaan englantia” Mies: ”Oho, ihan tosi?”

 

Puhuimme yhden treffikumppanin kanssa Simon Peggistä sen jälkeen, kun olimme katsoneet Hot Fuzzin. Mies kysyi: ”Onko se ruotsalainen?”, johon minä korjasin että brittiläinen. ”Onko se sama asia kuin englantilainen?” Mies ei selkeästikään ollut mikään kovin terävä tyyppi muutenkaan.

 

Pitkäaikainen rakkauteni totesi suhteemme alkuaikoina jostain syystä:

”Sä viet mut kauemmas Jumalasta.”   Pitkään tämän jälkeen tunsin olevani jokin antikristus.

 

Yllättäen näitä ei tule enempää mieleen, joten jaan vielä ystäväni treffikumppanin letkautuksen:

”Haluun kumppanin, joka haluu kans syödä keltaista lunta.”     Öööööö, että mitä? 

 

Ois kiva lukea muidenkin treffikumppanien möläytyksiä, joten kertokaa, jos tulee mieleen. 🙂 

 

Suhteet Oma elämä Höpsöä

Relaa nainen

Soitin tänään hieman pelottavan puhelun opintosihteerille. Pyysin toistamiseen pidentämään opinto-oikeuttani. Opiskelen siis avoimessa ammattikorkeakoulussa mielenterveyden syventäviä opintoja 15 opintopisteen verran. Töissä ollessani puolen vuoden aikana en saanut yhtään opintoja tehtyä. Nyt kevään aikana olen painanut melkein kaikki opinnot loppuun, mutta kehittämishankkeen (kirjallisuuskatsaus) kanssa on ollut painimista. En vaan kertakaikkiaan saa päätäni kiinni siihen tai sitten kirjoitan vähän aiheen vierestä.

Puhelu meni suunnilleen näin:

”Siis sä oot aloittanut nää opinnot jo vuosi sitten. Tää menee vähän harmaalle alueelle, että voiko tätä pidentää, kun periaatteessa nää opinnot ois pitäny pusertaa puolessa vuodessa.”

”Mulla on siis opinto-oikeutta heinäkuun loppuun asti, mut mun ohjaaja jää jo aikaisemmin kesälomille, kuin sen oli tarkoitus. Se kehotti mua pyytämään lisää opintoaikaa. En kertakaikkiaan saa tehtyä näitä yhdeksänteen päivään mennessä.”

”Niin haet siis tän vuoden loppuun asti opinto-oikeutta? Tässä on vähän pelkona se, että kun se aika menee noin kauas, niin ne opinnot jää kokonaan suorittamatta.”

”Kyllä mä varmaan saan ne aikaisemmin tehtyä, mut aattelin noin varmuuden vuoksi.”

”Okei, laitetaan se vuoden loppuun asti, mutta sitten et saa kyllä yhtään enempää. Mä kirjoitan sen tänne ihan ylös.”

”Kiitos kiitos.”

 

Kylläpä nyt tuntuu siltä kuin rinnan päällä olleet kivet olisivat vierineet pois. Enkä koe itseäni yhtään enempää luuseriksi, vaikka sihteeri vähän morkkasikin antoi lisää potkua opiskeluihin. Nyt voin ehkä lukea kirjoja ihan huvin vuoksikin. Lukuhetkiä odottelemassa on ainakin Haruki Murakamin pääteos 1Q84 ja Sylvia Plathin novellikokoelma Paniikki-Johnny ja Uniraamattu.

 

Ja kirjallisuuskatsaus, I’m gonna kick your ass. Eventually.

Suhteet Oma elämä Opiskelu