Luin Hesarin verkkosivuilla tilaajille tarkoitetun jutun onnellisuudesta. Siinä 72-vuotias psykologian emeritusprofessori, niin sanottu ”onnellisuusprofessori”, Markku Ojanen pohti onnen saavuttamista. Hänen vinkkinsä olivat simppelit, mutta ilmeisesti toimivat. Ojasen elämä ei ole ollut helppoa, mutta silti hän kokee olevansa onnellisuuden ilmentymä. Hänen vinkkinsä ovat:
Koeta olla ystävällisempi.
Kiitä enemmän ja anna tunnustusta.
Hoida omaa kuntoa.
Pyydä anteeksi, kun on aihetta.
Pidä huolta läheisistä ihmissuhteista.
Olen itsekin pohtinut jonkin verran onnellisuutta erityisesti silloin, kun elämä ei ole mennyt ihan putkeen. Moni uskoo elämän tarkoituksen olevan olla onnellinen ja niin tavallaan minäkin. Masentuneena olen pitänyt itseäni epäonnistuneena siksi, kun en ole saavuttanut onnellista tilaa. Uskonut onnellisuuden olevan vain pieniä valon hetkiä, jotka harvoin toistuvat.
Jos minulta kysytään nyt mitä minulle kuuluu, voisin sanoa, että kohtuullisen hyvää. Olen nyt havainnut kuitenkin itseni helposti uhriutuvan. Olen ajatellut, että minulla on siihen oikeus; sainhan potkut vakipaikasta vain sen vuoksi, etten voinut lääkärin mukaan tehdä yövuoroja. Rahaa on vain vähän. Äitini on kuollut. En tiedä tarkkaan mitä elämältäni haluan. Minulla on 1 tyypin diabetes, määrittämätön koliitti ja keliakia. Olen mielenterveyskuntoutuja. Sitä olen varmaan aina, vaikka olen saavuttanut jonkinlaisen mielenrauhan.
Ojanen on tutkinut myös uhriutumista. Hän ei ole aivan varma miksi toinen kestää vastoinkäymiset paremmin kuin toinen, mutta hänen mukaansa kohtuullisesti pärjääjiä yhdistää usein kolme asiaa. Tämä on suora lainaus:
Yksi on aktiivisuus. Aktiivinen voi olla harrastuksissa, vapaaehtoistyössä tai melkein millä tahansa elämänalueella. Aktiivisuus ehkäisee käpertymistä itseensä.
Tärkeää on myös pysyä erossa alkoholista ja muista päihteistä.
Kolmanneksi pärjääjillä on usein joko puoliso tai lapsia, joiden takia he velvollisuudentuntoisina yrittävät pitää itsensä kasassa.
Päätin aloittaa nyt onnellisuusprojektin. Miettiä mikä elämässä on tärkeää ja löytää kiitollisuuden aiheita. Kääntää negatiiviset asiat positiivisiksi. Teen sitäkin usein. Voisin miettiä vastoinkäymisiäni näin; Onneksi sain potkut, sillä kolmivuorotyö olisi horjuttanut terveyttäni. Rahaa on vain vähän, mutta ainakin opin tervettä kuluttamista. Sain olla äitini kanssa 17 vuotta, onneksi ehdin tutustua häneen. Kun en tiedä mitä elämältäni haluan, kaikki on wide open. Sairauksieni avulla kiinnitän enemmän huomiota siihen, että voin hyvin ja pidän itsestäni huolta. Olen saavuttanut sen mielenrauhan ja mielenterveysongelmien vuoksi pystyn samaistumaan muiden ongelmiin paremmin ja olemaan tyytyväinen niistä hyvistä päivistä. Saan toimia pian vertaisohjaajana siksi, että olen kokenut vakavan masennuksen.
Minun piti psykiatrian polilla keksiä slogan, jota mietin silloin, kun kaikki tuntuu menevän huonosti. Oma lauseeni on tämä:
Kaikki tulee menemään lopulta hyvin.
https://www.youtube.com/watch?v=bX14whtcXAw
