Weecos: TAUKO ja pari muuta

Löysin Weecosin* eli suomalaisen kestävän design-muodin markkinapaikan noin kuukausi sitten, kun tuttuni yritys pääsi sinne myymään vaatteitaan. Merkin nimi on Paranoia Borealis ja tällä hetkellä heillä on miehille suunnattua muotia. Itse ostin merkiltä tällaisen laukun. Minusta on aika siistiä, että logo hohtaa pimeässä ja että materiaali on kierrätettyä materiaalia. 

 

bag_6_logo-uai-540x720.jpg

 

Anyhoo, rupesin tutustumaan muihinkin Weecosissa myytäviin tuotteisiin. Ja voi jummi, kun on paljon naisille suunnattuja, omaperäisiä, minimalistisia vaatteita. Tunnetumman Papu-merkin lisäksi ihastuin TAUKO-merkkiin. Katsokaa nyt: Voisin käyttää mitä tahansa heidän vaatettaan ja tuntea oloni päheäksi. Tässä muutama esimerkki: 

kontti-grey-front_0.jpg

kulma-dress-grey-backside_0.jpg

kulma-dress-white-back2_0.jpg

 

* Weecos itse mainostaa itseään näin:

Weecos lifestyle on pyrkimystä parempaan. Me Weecosilla olemme matkalla kohti kestävämpää elämäntapaa ja haluamme sinut mukaan tälle matkalle. Tavoitteemme on, että kaikki Weecosissa myytävät tuotteet on valmistettu ympäristöä ja ihmisiä ja eläimiä kunnioittaen.

Weecosissa myyvät yritykset tulevat kertomaan toiminnastaan ja tuotteistaan mahdollisimman läpinäkyvästi, jolloin sinun on helpompi punnita ostopäätöstäsi. Weecos Lifestyle kiteytyy kolmeen sanaan: välitä, harkitse ja korvaa.

LUE LISÄÄ… 

Onkos Weecos teille tuttu? Oletteko te tehneet sieltä löytöjä? 🙂 

Muoti Ostokset Trendit

Joustavampi mieli

DSC01051.JPG

 

Hullu sä et ole, mut juuri nyt on vaikeaa. 

 

Viime päivinä on ajoittain tuntunut siltä kuin olisin gramofoni, jonka neula on hieman löystynyt. Neula junnaa koko ajan samassa kohdassa tai hyppelehtii paikasta toiseen, mitään johdonmukaista ääntä sieltä ei tule ulos. Työttömyys onkin saanut pinnan kiristymään ja lievän masisahdistuksen päälle. Tuntuu hassulta, että äskettäin vasta kirjoittelin työttömyyden iloista. Syventävät opinnot ovat rästissä. Teen kaikkea mahdollista, multitaskaan, mutta en oikeasti saa mitään aikaan. Tai sitten en ole tyytyväinen aikaansaannoksiini. Laiska sunnuntai my ass, tämän blogin nimi pitäisi olla Saamaton sunnuntai. 😀

Olen popsinut vitamiineja ja juonut kahvia kuppitolkulla yrittäessäni saada itseeni lisää virtaa. Ei tuloksia. Joogannut, levännyt, mennyt aikaisin nukkumaan, syönyt hyvin, nähnyt kavereita. Vain vähän vaikutusta.  Nyt löysin harrastuksen, joka on pikkuhiljaa palauttanut kohti normaalimpaa toimintakykyä. Sitä kutsutaan lenkkeilyksi. Nyt ajattelet varmaan että no shit, Sherlock, ihanko lenkkeilyn keksit. Minullekaan ei ole mikään uusi asia, että lenkkeily rentouttaa. Nuorena lenkkeilin koko ajan. Ajatukset tuntuvat selkiytyvän heti, kun pääsee ulos ovesta. Olen katsellut kadehtien ikkunasta ohikiitäviä juoksijoita ja ajatellut, että kunpa jaksaisinkin. Jotenkin en vain ole saanut itseäni ulos asti. 

Lähdin liikkeelle Arto Pietikäisen Joustava mieli-kirjan innoittamana. Aluksi Joustava mieli tuntui naiivilta lässynlää-opukselta, mutta se on saanut minut tajuamaan monta asiaa itsestäni ja siitä miten mieli toimii. Siinä on paljon harjoituksia, joiden avulla oppii psykologista joustavuutta. Olen tajunnut, että voisin hyvin olla kirjan esimerkkinä väsyvästä suorittajanaisesta, joka onnistuessaankaan ei usko olevansa tarpeeksi hyvä. Pitää oppia olemaan lempeämpi itselleen ja ylipäätään lopettaa pitäisi-ajattelu. Täytyy myös oppia, että hyvää oloa ei pysty feikkaamaankaan. Et välttämättä tule pirteämmäksi, vaikka kuinka psyykkaisit itseäsi. Joskus on annettava sen kiven pudota pohjaan. Antaa niiden huonojenkin fiilisten tulla ja kokea ne. 

Ajattelin jatkossa aloittaa jokaisen aamun rauhallisella kävelyretkellä. Kävelyretkellä, joka ei ole suorittamista vaan mielen lepuuttamista. Olen onnekas, että asun lenkkipolkujen ja järven ääressä.Tänään kovinkaan moni ihminen ei ollut aamusta liikenteessä harmaan sadesään vuoksi. Itse kiinnitin kerrankin huomiota kaikkeen muuhun paitsi harmauteen. Viihdyin pihalla puolitoista tuntia. Tihkusadekin tuntui hyvältä kasvoilla.

 

Kirjoitin valehtelematta tätä postausta kolme tuntia ja oikoluin tekstin varmaan 49 kertaa. Ennen sain tekstin tehtyä puolessa tunnissa. Pitää kuitenkin uskoa, että hiljaa hyvä tulee. Ja kuten ihana bloggaaja Ella Elers sanoisi uskottavasti: Kenenkään ei tarvitse olla superihminen, sinä riität tuollaisena. 

Pitäisi oppia uskomaan se. Ja ehkä oma gramofonin neula rupeaa pysymään paremmin urallaan. 

Suhteet Oma elämä Liikunta Terveys