Paras uusi tv-sarja: Black Mirror

 

Melkein haukoin henkeäni, kun katsoin Black Mirrorin ensimmäisen jakson. Ja toisen. Oikeastaan brittiläinen Black Mirror on yllättänyt, hämmentänyt, ilostuttanut, saanut sentimentaaliseksi ja ennenkaikkea saanut ajattelemaan asioita jokaisella jaksollaan. Ennenkaikkea hienoa sarjassa on se, että tuntuu kuin katselisi elokuvaa. Sarja on visuaalisesti kaunis, juoneltaan kekseliäs, älykäs ja ajoittain brutaali. Näyttelijät, joista jokainen loistaa roolisuorituksellaan vaihtuvat joka jaksossa kuten myös ohjaajatkin. Sarja riipaisee syvältä, mutta silti haluat lisää. Stephen King on sarjan fani.

Itse asiassa otsikkoni on kahdesta syystä harhaanjohtava. Ensinnäkään Black Mirror ei ole aivan uusi sarja, mutta sen uusi, kolmas kausi on ilmestynyt tänä vuonna Netflixissä. Toisekseen kuka pystyy sanomaan mikä on paras uusi tv-ohjelma? En ole nähnyt läheskään kaikkia, esimerkiksi en ole kerennyt aloittamaan Westworldiakaan. Korjattakoon siis, että Black Mirror on paras ohjelma, jota olen itse katsonut tänä vuonna. Tai mahdollisesti ikinä. 

Kun poikaystäväni kertoi sarjan ideasta, en ollut kovin innostunut. En ehkä ole paras ihminen ottamaan asiaan kantaa, mutta mielestäni karkeasti sanottuna sarja heijastelee miten teknologia vaikuttaa ihmisten elämään fiktio-tasolla ja miltä tulevaisuus näyttäytyy kauhukuvissa. ”Katsotaan vaan”, tokaisin mitään odottamatta ja olin jo ensimmäisen jakson jälkeen myyty. 

Tulevaisuus on musta?

Sarja menee ihon alle. Jos et usko, katso. Katso muutenkin.

 

 

Oletteko itse katsoneet Black Mirroria? Onko teillä muuten sarjasuosituksia? 🙂

Kulttuuri Suosittelen

Sim-sala-bim!

IMG_20161125_205422.jpg

Tästä tilanteesta lähdettiin. Hiukseni alkoivat muistuttaa banaania, joka on ruvennut pikkuhiljaa tummenemaan (keltaiset, jossa maantienharmaata). Likaisen näköiset jopa puhtaina. Minua kirpaisi ajatus siitä, että joutuisin maksamaan satkun korjatakseni tilanteen, mutta sitten tapahtui tämä. Kaverini päivitti Facebookissa, että hän tarvitsee hiusvärimallin. Olin heti, että mukana ollaan.

Matkani taittui siis Äänekoskelle Poke-ammattikouluun, jossa voi opiskella hiusalaa. Pääni värjäsi loppujen lopuksi kaverini koulukaveri, mikä aluksi hieman harmitti, sillä suostuin alunperin juttuun sen takia, että luotan juuri kaverini ammattitaitoon. Kampaamoalan opiskelijoilla oli Sim-koulutuspäivä, joten pääni värjättiin Sim-seoksella. Opin päivän aikana, että Simin värejä ei ole testattu eläimillä, mikä on tietenkin huippujuttu. 

Olin loppujen lopuksi väriin enemmän kuin tyytyväinen. Halusin viileän tuhkahtavan vaalean ja pelkäsin hieman aluksi tuleeko väristä liian platinanvaalea. Luonnollisen lopputuloksen sain kuten kuvasta näkyy. Kiitoksia Hanna. 

IMG_20161130_132744.jpg

IMG_20161130_151636.jpg

Kertokaahan minulle pitäisikö vielä pätkäistä otsatukka? 🙂

Kauneus Oma elämä Hiukset