Valintamme ei kohdistunut sinuun

Tämä kuva on otettu jo 2016 ja kerran esitetty aikaisemmassa Millie’s-blogissa. Toivon, että ette ole nähneet sitä aiemmin. Minulta alkaa suoraan sanottuna kuvat loppumaan. 

Mitäs kuuluu työnhaun osalta? Olen saanut nyt monta viestiä, joissa on todettu, että en tullut valituksi. Nämä eivät suoranaisesti ole herättäneet minussa juuri mitään tunteita paitsi kolmenkymmenen sekunnin harmaan fiiliksen. Eipä yllättävää, kun en päässyt edes haastatteluun. Erääseen työhön oli tullut 101 hakemusta, mikä oli mielestäni jännä, kun kuvittelin, että saikkarit ovat aika hyvin työllistyneitä. Toki on paljon niitä, joilla on työtä ja havittelevat aidan vehreämmälle puolelle. Itsekin olen aina kakkaduuneissa ollessa katsonut tarjolla olevia työpaikkoja. 

Olen nyt laajentanut vähän työnhakua ja hakenut viiteenkiin paikkaan, jotka eivät suoranaisesti ole omaa alaa tai eivät liity ammattiini ollenkaan. Aina olen kysynyt joltain muulta onko mun järkeä hakea tohon paikkaan. Ihan niinkuin sillä olisi väliä mitä muut ajattelevat. Vaikka työllistyminen tuntuu tällä hetkellä melkein mission impossiblelta, on muistettava välillä kysyä itseltään mitä mä oikeasti haluan.

Edelleen pyörittelen koko ajan kysymystä mikä musta tulee ja mihin päädyn, löydänkö vakiduunia? Saanko joskus oman asunnon ja onko ikinä varaa lapsiin. Viiden vuoden kysymykseen tiedän kuitenkin, mitä haluan vastata:

haluan elämääni tasapainoa.