Takana alkaa olla mitä ihanin neljä kuukautta; vailla mitään aikataulua minnekään. Erittäin puhdistavaa ja jos sellaiset erilaiset retriitit on muotia; niin tämä on ollut kyllä yksi sellainen kaikessa merkittävyydessään.

Alkujärkytyksen jälkeen selvisi, että koronalomautusta tulee kolme kuukautta ja lomat päälle, niin itkuhan siinä tuli. Ei voinut mitään. Tunteet menivät sellaista vuoristorataa, että piti välillä oikein pysähtyä istumaan, että mistä tässä kaikessa on kysymys. Päivien kuluessa alkoi kuitenkin valaistua siihen ajatukseen, että nyt jos koskaan on syytä nauttia, kun on suotu tällainen mahdollisuus. Onnellisinta tässä kaikessa on ollut se, että asuu täällä maalla ja omasta takaa lääniä sen verran, että ketäänhän ei olisi ollut pakko nähdä, jos esimerkiksi olisi joutunut karanteeniin. Kaikeksi onneksi itse ja lähipiiri selvisi tästä ensimmäisestä korona-aallosta niin hyvin, että luottavaisesti on katse siirtynyt kohti syksyä. Jos tulee uutta aaltoa, niin etätyöt näillä huudeilla ei ole ollenkaan mikään ongelma.

Se mitä kaikkea on tässä kesän aikana tullut tehtyä sitä on mahdotonta edes kirjoittaa. Eli jos lomautuksen alussa tuli blogeja valtavasti, niin kesän edetessä ne selvästi vähenivät. Loogisena selityksenä löytyy se päätäpahkainen innostuminen kaikesta pihatouhusta. Eihän silloin kukaan ehdi koneelle naputtelemaan, että mitä kuuluu. Kuvassa oleva vanha keinu oli yksi niistä kesän haaveista, joka tuli sitten viimein tehtyä. Hillittömän hiomisen ja puunaamisen jälkeen keinu sai uuden punaisen maalipinnan ja olen ihan älyttömän tyytyväinen lopputulokseen. Punainen on vaan niin minun väri.

Se mitä kaikkea on kesän aikana tullut tehtyä esim. kasvihuoneessa ja siinä maailmassa; se on se joka on vienyt ajan ihan tyystin. Nyt on sitten hyvä kerätä satoa roppakaupalla. Meidän perhe on erittäin vähän tänä kesänä käyttänyt kauppojen vihannesosastoa. Omasta maasta kun ottaa niin tietää mitä saa. Ihan parasta! Tämä on senkaltaista elämää, josta haaveilen ja varmasti tulevaisuudessa yhä enemmän….Vielä kun niitä kanoja ja kaikkea – tässä vaiheessa näen jo tietynlaisen kulmien kurtistumisen vastapuolella – että eikö tässä nyt mikään riitä!!!

Täällä olen siis höyrynnyt tukka putkella koko kesän ja elänyt aivan totaalisen pellossa ilman mitään aikatauluja. Ei ihme,että lähipiiri ovat kaikki jo sitä mieltä, että kyllä nyt on Pipen aika jo lähteä töihin. Se ei kohta enää osaa puhua mitään muuta kuin ”kasvihuonetta” 🙂

Ja se mikä kaikken suurin lahja tältä kesältä on se, minkä nuorilta saimme. Meistä on tulossa mummi ja vaari. Voiko kauniimpaa lahjaa olla olemassakaan?  Itkin varmasti pari tuntia yhteen soittoon, kun ymmärsin, että mistä tässä on kyse. Sain avata lahjakassin, jossa oli vauvan potkupuku, enkä kertakaikkiaan meinannut käsittää yhtään mitään. Voi mun kanssani <3.  Meillä on nyt sitten täällä Rantavaarassa suunnittelut lähteneet aivan eri sfääreihin kaikissa jutuissa. Nykyään täällä puhutaan jo pinnasängyistä, syöttötuoleista ja babyshowereista 🙂 Vaarin pajalla valmistuu mitä ihanampia juttuja tulevaa vauvaa varten ja nykyään sinne ei ole mitään asiaa kellään, ellei ole luvan kanssa liikkeellä. On tämäkin kuulkaa vaan niin ihanaa aikaa – elämä kulkee niinkuin sen kuuluukin kulkea.

Huomenna koitan kuitenkin hellittää tästä Rantavaaramaailmasta hiukan ja siirtä aivolohkot ajattelemaan työasioita. Tämäkin on erittäin mieluista, niinkuin nyt jokainen, joka minut tuntee niin tietää. Työkavereita on ollut ikävä ja arkea; sitä tavallista arkeakin, sitäkin voi oikeasti kaivata ihminen. Nyt lähden leipomaan ja katsotaan mitä herkkua tulee töihin vietäväksi. Täytyyhän sitä nyt jotain tuliaisia olla, kun maailman pitkältä lomalta tulee takaisin töihin!!! <3 Pipsa