Kesän keikkumista
Voi mitenkä ihanan yllätyslahjan sain tässä yhtenä päivänä. Olen jo kauan aikaa toivonut penkkiä (ja tietysti montaakin penkkiä) meidän pihapiiriin. Siinä sitä sitten oisi kiva istuskella töiden lomassa ja seurailla pilvien liikehdintää. No nyt on penkki; pilvien liikehdinnän seuraaminen on ollut kyllä niin ja näin. Mutta saimme sentään kuvan napattua, jossa oikeasti istun siinä penkillä……ainakin hetken:) Kivahan siinä on istua ja katsella, että mitä sitten seuraavaksi tekisi. Projektikalenteri on niin täynnä, ettei ikinä ja koko kroppa on iltaisin hyytelö kertaa hyytelö, kun päänsä laskee tyynylle. Ja täytyy myöntää, että istumatyöläiselle tällainen jokapäiväinen pihaliikunta tekee kyllä terää. Vielä ainakin aamuisin on päässyt sängystä ylös, vaikka joskus iltaisin se saattaa tuntua kaukaiselta toiveelta 🙂
Yltiöpäisen huilailun lomassa sitä on tullut puuhailtua kaikenlaista. Joka tältä nimenomaiselta penkiltä katseltaessa ei näy missään, mutta pääasia että itse tietää. Kukkia saa näillä lämmöillä kastella henkensä edestä; onneksi vieressä on järvi, josta vettä ammentaa. Talon Isäntä on tehnyt tähän Rantavaaraan sellaisen kastelusysteemin, että tänä päivänä en minä ainakaan ymmärrä miten se toimii. Jos jostain ei tule vettä, niin pitää kääntää jotain vipstaakkelia ja avata hanaa ja muistaa kiinnitää oikein liittimet; sun mitä kaikkea epämääräistä ohjeistusta. Mutta ilmeisen onnistuneesti tämä kuitenkin toimii, kun ei nyt ihan kaikki ole kuivaneet pystyyn. Tokikaan tämä ei ole mikään automaattisysteemi, vaan itse pitää olla letkun päässä. Ja kun lopettaa kastelun täytyy muistaa kaikki ennen kastelua aloitetut toimet tehdä päinvastaisessa järjestyksessä, ettei yön aikana kotijärvi ole imetty tyhjiin ja meidän talo kelluu pihalla kuin saunalautta 🙂 ai että kun alkoi naurattaa ihan ääneen tämäkin juttu….
Viime viikonlopun terassin maalaustalkoot on pidetty ja jollain tavalla sain itsenikin ihan valkoiseen maaliin, vaikka minulle oli annettu hommaksi vain muutaman päällilaudan maalaus. Ilmeisesti tämäkään ei millään tavalla vakuuttanut, koska yhden puolen maalattuani Johanna oli sitä mieltä, että hän maalaa sen toisen puolen. Ilmeisesti oli ylemmältä taholta tullut määräys, että ottakaa herrantähden nyt siltä Pipeltä se pensseli pois, siitä ei tule yhtään mitään. Kun siis tulette näille huudeille, niin se hohde mikä tielle asti näkyy; ne on ne meidän vastamaalatut kaiteet. Kelpaa niissä sitten Juhannuksena notkua ja katsella, kun nuoriso + vähän vanhempikin nuoriso tekee yltiöpäisiä urheilusuorituksia ultimaalisessa helteessä.
Tämän tarinan päättävässä kuvassa Vihtori tarkistaa ylimpänä laadunvalvoja tehdyn työn jäljen. Ilmeestä päätellen tarkkaa touhua. Ja ettei kellään nyt jää epäselväksi, niin tämän kuvan on ottanut talon Isäntä. Kyse on siis siitä, että minä en omi hänen ylivertaisia otoksiaan itselleni ja kehuskele niillä. Niin tämä nyt tässä loppukaneetiksi, niin säilyy rauha Rantavaarassa Juhannuksen pyhätkin <3 Pipsa
