Kun mikään ei riitä

Kahden viikon huilauksen jälkeen alkaa päähän etsiytyä sellaisiakin ajatuksia, että mikä on riittävää. 

Useita vuosia, vuosikymmeniä, töissä olleena huomaa työtahdin vain tiivistyvän. Kaikki on kiire, heti, nyt ja eilen. Työtehtävät tulevat sähköisesti otsikolla AKUUTTI ja perään vielä puhelinsoittoa, että tämä on nyt se prioriteetti ykkönen. Meille työelämän pyörteessä olevillä ainainen kiire on ajateltu olevan hyve. Miellämme itsemme yritykselle lähes korvaamattomiksi työntekijöiksi, joita ilman kaikki rattaat pysähtyy. 

Kukaan ei ole korvaamaton. 

Pidän työstäni todella paljon. Huomaan, että näin lomautuksella tulee mietittyä, että miten siellä pärjätään. Ihan käsittämätöntä! Tottakai siellä pärjätään! Tulee ikävä työkavereita ja koko työyhteisöä. Tulee ikävä arkirutiineja ja säännöllisyyttä. Tulee ikävä ja on tullut ikävä ihan kaikkea työhön liittyvää; jopa sitä kiirettä 🙂

Ihminen on kyllä kummallinen…

Toisaalta nyt jos koskaan on hetki nauttia. Olen siitä onnellisessa asemassa, että ympärillä on maita ja mantuja, joten oli virus mikä tahansa, niin täällä saa jyllätä päivä tolkulla näkemättä edes naapureitaan. Huomaan jo jättäneeni kellon pois ja eläväni Rantavaaran aikaa – eli elän siten miltä tuntuu. Aamulla herään kun ei enää nukuta ja illalla menen sänkyyn kun väsyttää. 

Täällä Rantavaarassakin riittää hommia. Tänä keväänä koko kasvihuone tyhjennetään mullista ja kaikesta ja pestään perusteellisesti sisältä ja ulkoa. Olen nyt tässä multien tyhjennyksen loppuvaiheessa. Kasvilaatikot on jo viritetty uusille teloille ja vuorattu juurimatolla, vaahteranlehdillä, sanomalehdillä ja kasvihuoneesta kärrätyllä mullalla. Kohta päästään vaiheeseen pesu . Ja sitten se homma vasta alkaakin, kun kasvihuone täytetään uudelleen. Lisäksi on tietysti sata ja muuta akuuttia asiaa, mutta nyt on kasvihuone prioriteetti yksi! Kakkosena siihen väliin siirrettiin jo vanha humalantaimi kasvihuoneen päätyyn ja sille sitten seinäke pitäisi entrata taas iskukuntoon, oisko se jo numero kolme. 

Prioriteettilista sen kuin kasvaa kasvamistaan. Pihaa on niin paljon, että töitä on silmän kantamattomiin. Pitäisi, pitäisi ja pitäisi…. Ja nyt ei pidä ymmärtää että en pitäisi tästä hommasta. Todellakin pidän, kuten varsinaisesta työstänikin. Ilmeisesti sitä vain itse tekee itselleen myös näitä kiireitä ja prioriteetteja. Selvästi olen rakennettu sen mukaan, että aina pitää olla yksi asia menossa ja toinen tulossa. Näin asiat sitten valmistuvat – ajallaan :) 

Kyllä se vaan loppukaneetiksi on niin, että ihiminen tarvitsee työtä. On se työ sitten palkallista tai palkatonta, mutta kyllähän sitä nyt jotain on touhuttava. Ja tähän vielä lopuksi mummon usein sanoma viisaus, ”Ei luoja laiskoja elätä.”

Näin se vaan on <3 Pipsa