Yöllinen herätys
Viime yönä heräsin 00:30 siihen, kun ikkuna helähti jossain rikki……
Avaan silmät ja on pilkkopimeää; sydän hakkaa ja viritän kuuloaistini äärimmilleen. Ympärillä on vain syvä hiljaisuus.
Koitan ajatella, että näin vain unta, mutta kuinka ollakaan mitä ihmeellisemmät ajatukset alkaa kiertää kehää sängyn ympärillä. Jostain kuuluu portaiden narinaa, aivan kuin joku hiippailisi alakerrassa. Tuuli paukuttaa kattopeltejä antaen rytmiä pelolle. Koitan tuuppia toista vieressä, että nyt on kuule mentävä katsomaan, että mitä on tapahtunut. En saa mitään vastakaikua, vaan kääntö toiselle kyljelle ja raskas hengitys täyttää makuuhuoneen.
No – ei ole enää vaihtoehtoa, että kuka menee katsomaan. Siis minä.
Lähden pikkuisessa palloyöppärissä rohkeasti matkaan ja sytyttelen valoja ensin yläkertaan. Mitään elävää ei tule vastaan. Huhuilen makuuhuoneen suuntaan, että lähden nyt sitten alakertaan, että jos ei kuulu takaisin, niin voitko tulla katsomaan olenko hengissä. Vastaus ”Hmmm” tarkoittaa ilmeisesti, että tietysti; tottakai tulen, jos siellä nyt ikinä mitään on.
Sytytän rappuun valot ja lähden askel kerrallaan alakertaan tietämättä mikä siellä odottaa. Mielestäni olen kyllä tosi reipas! Kauhuskenaariot kaikista maailman murhamiehistä vilisee päässä, mutta astun rohkeasti alakerran pimeyteen. Jossain rapisee; tuntuu siltä, että joku tuijottaa. Käännyn laittamaan valot ja huomaan onnekseni Vihtorin katsomassa, että mitä ihmettä oikein poukkoilen keskellä yötä. Otan Vihtorin syliin kuin turvaksi ja kierrämme katsomassa jokaisen huoneen ja kaikki ikkunat ovatko ne ehjiä. Kyllä – kaikki on ehjänä. Kaikki paikat on tarkastettu paitsi kellari; sinne en mene mielellään päivälläkään, joten sen jätän tarkistamatta.
Missään ei ole ketään. Helpotuksen tunne valtaa mielen ja onnittelemme Vihtorin kanssa toisiamme, kun selvisimme näinkin vakavasta draamasta keskellä yötä. Me sitä ollaan sellainenkin parivaljakko. Sammuttelen valot koko talosta, ettei naapurit ajattele, että mitä ne nyt keskellä yötä touhuaa. Kapuan takaisin yläkertaan sangen tyytyväisenä itseeni ja nukahdan syvään rauhalliseen uneen.
Aamulla kertaamme tapahtumia ja annan ymmärtää, että olemme Vihtorin kanssa Rantavaaran suurimmatkin salapoliisit. <3 Pipsa
Himppasen on ollut kylmää touhuta pihalla, mutta selkeillä toppavaatteilla kyllä pärjää. Tämän pukeutumisen varjopuoli on se, että on aivan järkyttävän hikinen, kun sisälle pääsee, joten suihkussa on käytävä alvariinsa. Kesäkelejä odotellessa…..