Lukeminen on ihanaa. Siihen täytyy kuitenkin olla aikaa keskittyä. Sadekeli on paras lukukeli.

Hellekelien jälkeen sadekeliä oikein odottaa, että pääsee lukemaan. Lukeminen on aina ollut minulle se parhain rentoutuskeino. Siinä pääsee irti kaikesta ja kaikista 🙂 ja siinä pääsee ihan minne ikinä kirja kuljettaa. Hyvän kirjan tuntee heti alkuteksteistä. Se vetää mukaansa samoin tein, eikä sitä malta lopettaa millään. Ja jos on pakko välillä lopettaa lukeminen; niin se polttelee………jokainen kirjaihminen tietää miltä se polttelu tuntuu.

Meidän nuoriso suositteli minulle Heather Morrisin kirjoja. Olen nyt lukenut kaksi. Ensin luin kirjan Auschwitzin tatuoija ja sitten sain lahjaksi äitienpäivänä Cilkan tarinan. Herran tähden mitä kirjoja! Kauhistuttavia, mutta niin mukaansa tempaavia. Voin näitä lämpimästi suositella; käy näitä helteelläkin lukea 🙂

Olen lukenut kirjoja riipparissa ja siihen liittyykin pieni tarina. Meillä on ollut jo monta vuotta talon sivuterassilla riippukeinu. Se on enemmän ja vähemmän aina varattu, kun siihen juurikin ajattelisi mennä. Ruoan jälkeen peräti juoksukisaa on harrastettu kumpi ehtii ensiksi. Ja jos nuorisoa on käymässä; silloin ei takuuvarmasti meillä kummallakaan ole siihen asiaa. Noh tänä kesänä tämäKIN ongelma sai ratkaisunsa. Paikallisesta kaupasta löytyi riippari ja ikään kuin annoin ymmärtää, että se pitäisi myös saada terassille. Ja se se olisi sitten minun riippari. Ja niin tuli tapahtumaan. Nyt ei sitten Rantavaarassa enää riidellä riippareista, vaan kummallakin on omansa. Sulassa sovussa terassilla, kuten kuvasta näkyy. <3 Pipsa