Oman elämänsä murmeli eli miten kotiäiti saa aikansa kulumaan

Moni tuttava on kysynyt minulta, miltä on maistunut kotona olo ja miten olen saanut aikani kulumaan. Kuten arvata saattaa, jälkimmäisen kysymyksen esittäjillä ei useimmiten ole omia lapsia. Ei tässä varsinaisesti mitään vapaa-ajan ongelmia ole ollut.

Ehkä jollekulle olisi ahdistavaa olla omien ajatustensa kanssa päivät pitkät. Lohdutukseksi voin sanoa, että maitoaivolle on ihan sallittua tuijottaa yhteen pisteeseen 5 minuuttia ilman ainoatakaan ajatusta. 

Mainitsin muuten vyöhyketerapeutille hajamielisyydestäni ja hieman järkytyin hänen vastauksestaan: keho pyrkii pitämään äidinmaidon tasalaatuisena, ja jos ravinnossa ei ole riittävästi rasvahappoja, ne otetaan aivoista! Piti paikkaansa tai ei, aloin syödä omegakolmosia välittömästi. Haluan palata äitiyslomalta myös täysissä hengen voimissa, kiitos. Tosin erään mutsikollegan mukaan syntyneet vauriot näyttäisivät olevan pysyviä, odotus- ja imetysdementia ei ollut hänellä muutamassa vuodessa hävinnyt minnekään…

Aikamme kotona on mennyt hyvin ja olen täysin ihastunut tyttäreeni. On vastustamatonta, kun Tyttö höröttelee ja hymyilee niin että ikenet vain paistaa. Vaan on tämä arkielämä tietenkin kovin erilaista kuin ennen. Kiireisinä työviikkoina ennen lasta kävin kotona lähinnä kääntymässä ja nukkumassa. Nyt päivästä vierähtää suurin osa kotona. Toisaalta ihanaa saada kokea tällainen täysin erilainen, hidastempoisempi vaihe elämässä. Sisustuskärpänenkin on tainnut puraista juuri sen takia, että vietän kotona paljon enemmän aikaa kuin ennen. 

Tyttö on nyt reilut 4 kk, ja arki alkoi virallisesti pari viikkoa sitten miehen palattua pitkältä kesä- ja isyyslomalta töihin. Vauva on vielä niin pieni, ettei hänen perässään tarvitse juosta, joten on arki toistaiseksi aika seesteistä. Olen kutsunut tyttöä omaksi pikku Zen-mestarikseni. Sen kummempia Mindfulness-harjoituksia ei tarvita, kun pieni ihminen opettaa pysähtymään ja keskittymään juuri kuhunkin hetkeen. Joskus hieman kovaäänisesti, mutta kuitenkin. 

Mutta mihin ne päivämme sitten menevät? Vauvamme ei juuri nuku pitkiä päiväunia mutta vetelee sikeitä täydet yöt. Hyvistä yöunistamme olemme tietysti iloisia, tiedämme olevamme onnekkaita. Mutta se tarkoittaa tietenkin lyhyempiä päiväunia, toisin sanoen äidille hommia.

Aamumme ovat yleensä rauhallisia. Useimmiten Tyttö jaksaa mutustella jotakin leluaan juuri sen aikaa, kun juon aamukahvini lehden kera. Syömisen jälkeen suuntaamme ulos, minä pienelle happihypylle ja Tyttö aamu-unosille.

Päivät menevät pitkälti imetys- ja hoitopuuhissa, Tytön kanssa seurustellessa, kotihommissa, asioilla ja vaunulenkeillä. Kun laskee mukaan tiheät syötöt ja muut hoitotoimenpiteet, käy selväksi että tällä kotiäidillä ei juuri omaa aikaa ole. Olen yrittänyt suhtautua asiaan niin, että lapsen takiahan minä kotona olen, ja onhan tämä aika monella tapaa ainutkertaista.

Ihan aina sitä ainutlaatuisuutta ei jaksa muistaa. Kuten äsken putsaillessa päivän toisia niskakakkoja. Vaikka kyllähän minä sitä tavallaan kerjäsin pukemalla Tytön kokovalkoisiin…

Jokusen kerran olen kyllä kaivannut iltaa aikuisten kesken. Kaipuu omaan ilta-aikaan johtunee siitä, että iltaisin olen aika lailla täysin kiinni imetyksessä. Tämän tankkauksen voimin Tyttö nukkuukin yönsä niin sikeästi. Ja pian onkin taas aamu, aamukahvit ja aamulenkki… Uusi päivä oman elämänsä murmelina voi alkaa. Aika kulkee niin nopeasti. Kohta on taas neuvola ja kuulee vauvan kasvaneen kilon. Uskomatonta. Se tapahtuu omien silmien alla niin salakavalasti. Tulevana viikonloppuna on luvassa iltamenoja peräti kaksin kappalein. Saapa nähdä lähteekö mammalta vallan sokka irti.

Blogia olen ajatellut omana paikkana, omana linnakkeenani, mutta tässä elämäntilanteessa aikaa on sillekin rajallisesti. Joskus koetan kirjoittaa blogia varten jonkin ajatuksen ylös, mutta harvemmin ehdin kirjoittaa pidempää pätkää. Tunnin päästä mietin, mitä hemmettiä muistiinpanoillani tarkoitin, jos nyt ylipäätään muistan mihin ne kirjoitin. Jälleen kerran ne maitoaivot. Julkaisutahti tulee olemaan säännöllisen epäsäännöllistä, mutta koettakaa kestää. Olkoon tämä nyt vaikka sitten lapsentahtista bloggaamista. Ainakin tällä hetkellä arjessani on kauan kaipaamaani rauhaa ja uudenlaista rakkauttakin, ja näitä hetkiä haluan tännekin tallettaa.

Olisi mielenkiintoista kuulla, mistä te muut bloggaavat äidit löydätte ja otatte aikaa kirjoittaa?