Placeholder image

kevättä halkoen

Pyöräily on ihanaa. Ainakin silloin kun pyöräilee lapsen kanssa. Yksin pyöräily on kärsimysnäytelmä, koska jostain kumman syystä on pakko mennä koko ajan hampaat irvessä eteenpäin. Keskimmäinen yhteinen nimittäjä pyöräilee hitaasti, minä odottelen välillä. Ihanaa halkoa peltojen ja sateen tuoksun kyllästämää iltaa. Teletappimaan kaltaisen onnelan poikki loikkii pupu, jossain laiduntaa peura. Pyöräilemme kymmenen kilometriä, enkä kertaakaan […]

Placeholder image

kuin naakka, josta on käännetty äänet pois

Oikeasti olen supersankari. Pitäkää mielessä, että jääkarhut tulivat minun karhuväijyssäni, enkä minä edes pelännyt. Mikään ei ole hiljaisempaa kuin vastasataneen suojalumen läpi lipuva jääkarhunaaras poikasineen. Eikä luultavasti ihanampaa. Nyt kun saatiin tämä asia selväksi, ruikutan vähän lisää. (Toivottavasti tästä ei tule synkkämielinen blogi, koska sitten kukaan ei ainakaan ala koskaan lukea tätä.) (Haittaako se, jos […]

Placeholder image

jatkuvasta yrittämisestä

Minulla on sellainen elämään liittyvä ammattitauti, että olen tottunut yrittämään. Ehkä se johtuu luonteesta, ehkä turkkalaisesta teatterikoulutuksesta jonka joskus kävin, ehkä eräistä muista asioista- mutta siinä on ongelmansa. Teen aina kaikkeni, enkä läheskään aina kuuntele itseäni. Monesti muut ottavat työpanokseni itsestäänselvyytenä, tekevät vähemmän, yrittävät vähemmän. Kuuntelevat itsejään. Se on paljon helpompaakin, kun joku muu aina […]

Placeholder image

ruoho ja blogi orastavat

Kaikki, jotka ovat kirjoittaneet pienestä lapsesta saakka luultavasti tunnistavat tämän: Ehkä 0,1 % kaikesta mitä ryhtyy kirjoittamaan, ottaa tulta alleen. Jotkut tarinat lähtevät vetämään kirjoittajaa, jotkut eivät. Päähenkilöt kieltäytyvät olemasta ainakaan kirjoittajan tietoisen minän talutusnuorassa. Kirjoittaja ei ole mikään jumala, vaan enemmänkin päätään seinään hakkaava hölmöläinen, joka yrittää ymmärtää mitä päähenkilöt oikein aikovat. Päähenkilöt eivät […]

Placeholder image

kukaan ei ymmärrä meitä kuten yötaivas

Eilen lähtiessäni iltavuorosta taivas oli sulaa ultramariinia. Sen levollisissa syvyyksissä ui valkoinen huhtikuun kuu, kirkas Venus sekä muutkin tähdet. Pidän tähtitaivaasta, koska sen alla ihminen on kokoisensa. Olen hoitoalalla, mutta en yksi niistä sankarittarista etulinjassa teho-osastoilla. Koronaa on nyt kestänyt Suomessa joitain viikkoja. Se on vaikuttanut minunkin työhöni. Samalla toki arkeeni, koska yhteiset nimittäjät (lapset) […]