Elämä on mennyt hyvin sitten viime kirjoittelun, mutta nyt asioiden muuttuessa on voisin sanoa kärsiväni muutoskivuista.

Tällä hetkellä kärsin jonkilaisesta kateudesta poikaystävääni kohtaan.

Suhteen alkuaikoina minä opiskelin ja poikaystävä teki hyvin satunnaisesti keikkatöitä. Nyt minä olen työttömänä ja poikaystävä aloitti opiskelun. Mun pitäis olla iloinen ja innossaan toisen puolesta, ja oonkin, mut samalla oon myös kateellinen tästä uudesta kivasta.

Poikaystävä on paljon sosiaalisempi kuin minä, ja tuntuu saaneen ystäviä opiskelutovereistaan, mikä on tietenkin hyvä! Mutta… Itse en ole koskaan ystävysty niin helposti ja se surettaa. Sillä on hauskaa päivisin ja mulla ei nyt niinkään, vaikka tykkään pitää ”lomaa” velvollisuuksista. En kuitenkaan jaksaisi kuunnella sitä hehkutusta, vaikka mä olen juuri se henkilö, jolle kerrotaan kaikki päivän kuulumiset ja hauskat jutut. Tämän seurauksena kiukuttelen ja käytäydyn todella tylysti. En osaa piilottaa negatiivisia tunteita kovinkaan hyvin. Olen myös mustasukkaista sorttia enkä haluaisi ”antaa” häntä näille opiskelutovereille. Tuntuu pahalta kirjoittaa edes noin, ei tää oo oikein!

Poikaystävällä saa ja pitää olla omat juttunsa ja se mihin mun pitäis keskittyä on etsimään mieleisiä asioita omaan elämääni.

Aina voi olla parempi ihminen itselleen ja muille, sitä mä yritän olla vuonna 2016!

Onko kellään muulla ollut kateutta ilmassa ihmissuhteissa?