Onneksi en ole äiti
Hyvää äitienpäivää äideille, isoäideille ja kaikille äitihahmoille.
Eilen vietettiin Lapsettomien lauantaita, josta en ollut ennen kuullutkaan. Päivän on tarkoitus muistuttaa tahattomasta lapsettomuudesta, joka meinaa siis sitä kun lapsia ei syystä tai toisesta kyetä saamaan vaikka niin tahtoisi. Nyt haluan kuitenkin puhua ns. tahdollisesta lapsettomuudesta.
Itselläni ei ole lapsia, enkä niitä myöskään halua tehdä. Olen huomannut, että tämä pitäisi aina kyetä perustelemaan, että miksi. Ja se on ihan todella ärsyttävää.
Elämme maailmassa, jonka rakenne on ympärimaailmaa aika samanlainen; synnytään, kasvetaan, pariudutaan, lisäännytään, kuollaan. Ja uusi sukupolvi jatkaa samaa linjaa. Tämä on normi, jota kaikilta odotetaan. Kun joku sitten päättää poiketa tältä ketjulta – se on outoa ja halutaan selitys miksi ei tee kuten meiltä odotetaan?
Elämäämme ei ole käsikirjoitettu, eikä meidän ole pakko mennä tavanomaista polkua vaan luoda aivan oma. Se ei kuulu kellekään, miten siellä omalla polulla sitten lompsii ja minne. Kenenkään ei kuulu perustella valintojaan. Silti minua kiinnostaisi se, jos lapsia saavilta/haluavilta kysyttäisiin, että miksi sinä haluat/teit lapsia? Lapsihan on herranjumala loppuelämän projekti, ei se siihen 18-vuoteen pääty. Vapaaehtoisesti lapsettomia sanotaan usein ”itsekkäiksi” – millä perusteella? Eikö lasten haluaminen ole itsekästä, sillä silloin luodaan tähän maailmaan uusi olento, jota halutaan muokata oman maun mukaan sopivaksi, kunnes se olento saa oman tahdon ja alkaa kyseenalaistaa kaiken mitä olet sille koskaan koittanut opettaa. Lopulta menetät tältä olennolta otteen ja siitä tulee vapaa ja osa systeemiä. Viimeistään tässä vaiheessa huomataan päättyykö olennon matka hyvin vai epätoivon kyyneliin. Ja tämä kaikki vain siksi, koska sinä halusit luoda oman olennon.
Leikin lapsena perinteisiä kotileikkejä, mutten muista koskaan ajatelleeni että minustakin tulisi äiti jonain päivänä. Olin kiinnostunut enemmän eläimistä, varsinkin koirista ja niiden hyvinvoinnista. Barbeillakin leikin Marienhoffia enkä mitään Onnellinen Perhe -näytelmää. Kaikki leikkini liittyivät jotenkin eläimiin tai ne olivat pääosassa.
Masennus tuli elämääni 13-vuotiaana ja siitä tuli minulle elämänkumppani, jonka kanssa nyt vaan pitää osaa elää. Olen miettinyt monta kertaa, miksi ihmeessä minun pitäisi tehdä lapsi, kun en osaa pitää itsestänikään aina huolta? Mielenterveysongelmat ovat perinnöllisiä, miksi haluaisin antaa ne lapselleni? Parasta mitä voin lapselleni tehdä – on olla tekemättä häntä. Ja kun tämän tiedostaa, ettei minusta ole äidiksi, on kaikkein epäitsekkäintä.
Enkä tietenkään tarkoita, että kaikki mielenterveyden ongelmista kärsivät ovat huonoja vanhempia, tai että he eivät saisi lisääntyä. Omalla kohdallani tilanne on tämä, sillä tiedän etten voi ottaa toista ihmishenkeä vastuulleni. Miksi minun pitäisi väkisin yrittää, koska ”lapsia vain kuuluu tehdä”? Tiedän monta ihmistä, jotka kamppailevat mielensä kanssa, mutta ovat silti hyviä vanhempia.
Kun tahattomasti lapsettomat itkevät kohtaloaan, minä olen heille salaa kateellinen. En ole koskaan tutkituttanut toosaani, voinko minäkään edes lisääntyä, mutta kaikilla meillä on oletus, että kyllä voimme. Siksi me unohdamme, että ei ole ok kysellä lapsien tekemisestä KENELTÄKÄÄN. Olen sortunut tähän itsekin monta kertaa, mutta se tulee kuin huomaamatta. Lisääntymiskyky on automaattinen oletus, koska se on osa elämän kiertokulkua. Siksi on myös äärettömän epäreilua, että ihminen joka haluaisi olla ennen kaikkea äiti tai isä, ei kykene siihen itse. Vaihtaisin tällaisen ihmisen kanssa paikkoja heti.
On myös äärimmäisen ärsyttävää, että lapsista udellaan yleensä vain naisoletetuilta, oli sitten parisuhteessa tai ei. Aivan kuin miesoletetuille asia olisi aivan sama tai ei niin tärkeä, koska he eivät itse kanna vauvaa yhdeksän kuukautta. Olen itseasiassa yllättynyt, miten moni tuntemani mies tahtoo isäksi, heitä on varmaan enemmän kuin äidiksi haaveilevia.
Olen siinä iässä jossa tuntuu kuin vauvauutisia tupsahtelisi ovista ja ikkunoista harva se päivä. Totta kai olen onnellinen näiden ihmisten puolesta, kerta he ovat näin päättäneet toimia. Vapaaehtoinen lapsettomuus ei tarkoita sitä, että käskisi olla muidenkin lisääntymättä. Se on jokaisen oma asia ja vain oma.
Ja se kuuluisin kysymys: mitä jos sun mieli muuttuu? No kuule ei muutu.
Jos muuttuisi, niin sitten tekisin kaikkeni saadakseni lapsen ja olisin onnellinen.
Kuten olen onnellinen nyt lapsettomana.