Olin 100 päivää juomatta enkä voimaantunut

Kello läheni kahtatoista, pian vaihtuisi uusi vuosi 2021. Kaadoin joululta jääneet Baileysin jämät viskilasiin jäiden sekaan. Nautiskelin sitä hitaasti siemaillen, maistoin sen jokaisella solulla. Sitten kello löi kaksitoista ja alkoi minun tipaton tammikuu.

En ole alkoholisti. Toisaalta, alkoholisti nähdään edelleen stereotyyppisesti kuset ja paskat housussa haisevalta kasalta metroaseman nurkassa. Erityisesti nuoret kokevat ettei heitä oteta tosissaan jos he kertovat viinan maistuvan vähän liiankin kanssa, sillä ”juhliminen kuuluu nuoruuteen.” Meidän pitää enemmän perustella juomattomuuttamme kuin juomistamme. Miksi?

Olin huomannut jo pidemmän aikaa, että juominen oli alkanut ahdistamaan minua. Krapulamorkkis iski minuun jo illalla, joten menin nukkumaan. Aamulla se morkkis ei ollut hävinnyt mihinkään, vaan kesti kaksi seuraavaa päivää. Ajattelin että juon vain pari saunaolutta, mutta niistäkin tuntui tulevan hirveä morkkis ja krapula. Pelkästä juomisen ajattelemisesta tuli minulle krapula.

Jouluna ajattelin nollata ja nauttia täysiä paljusta, Baileysistä ja viinistä. Olin jo päättänyt pitää tipattoman tammikuun, joten tämä olisi viimeinen ehtoolliseni. Oli aaton aatto ja huomasin humaltuvani niin nopeasti, että menin nukkumaan. Heräsin Joulupukin Kuumalinjaan krapulassa ja olisin halunnut nukkua ensi vuoteen asti. Morkkis ja ahdistus vaivasi koko joulun ajan enkä halunnut enää juoda. Tissuttelin viiniä, mutta se ei maistunut enää hyvältä. Halusin vain kotiin nukkumaan.

En edes muista milloin olisin ollut täysin tipattomalla. Olen pitänyt ”kännittömiä”, eli on voinut juoda ehkä pari bisseä viikossa, mutta that’s it. Nyt halusin tehdä itsestäni ihmiskokeen, eli en joisi tippaakaan, en edes sitä yhtä saunaolutta. Luin netistä artikkeleita ihmisistä jotka olivat löytäneet viinan kittaamisen lopettamisen jälkeen rakkaudenmaan, lääkkeen AIDSiin, laihtuneet 50kg ja voimaantuneet. Mitä oli tämä mystinen voimaantuminen – sitä lähdin metsästämään.

Tammikuu meni nopeasti, ei tehnyt edes tiukkaa. Join muutamia alkoholittomia, mutta suuressa osassa niistäkin on 0,5% alkoholia. Siis vittu ihmisen ei anneta olla juomatta, vaan ”alkoholittomassa” oluessakin on ruiskaistu tippa alkoholia sekaan. On toki niitäkin, jotka ovat täysin 0,0%, tällaista ilmiötä en vain ollut huomannut ennen.

Helmikuun vaihtuessa huomasin, ettei minun tehnyt edes mieli kaljaa. Oliko tämä sitä voimaantumista? Ei, se oli vain kaamosmasennusta. Kerta tammikuu oli mennyt kuin vettä vain, päätin jatkaa vielä helmikuun. Ja helmikuussahan oli vähemmän päiviä, hehhe.

Maaliskuun alussa alkoi kitalakea jo vähän kutittelemaan, mutta olin vähän yllättynyt suorituksestani olla kaksi kuukautta juomatta, joten halusin nähdä miten pitkälle tämän voisi viedä. Latasin puhelimeeni sovelluksen, joka näytti päivät, terveyshyödyt ja säästetyt rahat kun on laittanut korkin kiinni. Tässä vaiheessa myös kavereiltani alkoi tulla kommenttia, miksi et juo? Vastaukseksi ei kelvannut ”koska ei huvita.”Meillä pitäisi olla siis syy juomattomuuteen, mutta juomiseen ei tarvitse syytä eikä kukaan kyseenalaista sitä. Jos juhlissa nainen kieltäytyy alkumaljoista, kaikki olettavat heti että taitaa Pirkko olla pieniin päin. Jos mies kieltäytyy alkumaljoista, kukaan ei huomaa tai sitten oletetaan että hän on kuskina. Koska en ole raskaana, minua alkoi ärsyttää että olisi pitänyt olla joku ”hyvä syy” juomattomuuteeni, oma tahtomattomuus ei riitä.

Saapui huhtikuu ja kumppanini syntymäpäivät lähestyivät. Laskin että sinä päivänä minulla tulisi täyteen tasan sata päivää juomattomuutta. Pidän tasaluvuista ja suukin alkoi vähän napsaamaan, niin päätin päättää raivoraittiuteni tuohon päivään. Viimeiset kaksi päivää olivat koko prosessin vaikeimpia, sillä säät alkoivat olla jo hyvät, niin olisi ollut ihanaa istua parvekkeella joku kylmä juoma kädessä auringonpaisteessa. Ostin juhliin pullon lempiviiniäni sekä holitonta olutta, sillä ajattelin aloittaa varovasti.

Heräsin puoli kahdelta yöllä sängystäni jossain laskuhumalan ja krapulan välimailla. Muut olivat vielä jalkeilla. Olin siis itse mennyt sänkyyn joskus kahdeksan aikoihin ja oksentanut välillä sankkoon. Kolme päivää synttäreiden jälkeen olin varma ettei se olo lähtisi koskaan pois.

Niin päättyi sadan päivän tipaton. Entä se voimaantuminen? Putosiko paino? Keksitkö elämäntarkoituksen?

En, ei ja en.

Paino tai ulkonäköni ei muuttunut, vaikka oletin että jonkinlaista ”turvotusta” lähtisi kun on juomatta. Mutta taisin välillä korvata alkoholin suklaalla, joten tilanne oli plusmiinusnolla. En myöskään huomannut että joku unenlaatuni olisi parantunut, sillä meillä on vain paska sänky joka ei vedenjuonnilla siitä paremmaksi muutu. Sovellus puhelimessani kertoi että olin tällä juomattomuudella saanut lisää elinikää yhden päivän ja muutaman tunnin, mutta sekin taisi nollautua sen viinipullon myötä.

Eli jäikö tästä projektista mitään käteen?

Ainakin se, etten minä ollutkaan niin alkoholisti kuin aluksi luulin. Selvänä olo ei ollut vaikeaa, en saanut mitään vieroitusoireta tai tullut uskoon. Se harmittaa, koska kovasti halusin uskoa että jotain konkreettista tapahtuisi. Ehkä siis pitäisi olla se metroaseman nurkassa oleva kusipaskahousukasa, jolle 100 päivää selvänä tekisi varmasti isomman muutoksen.

Äläkä kyseenalaista jos joku ei juo. Kiinnitä enemmän huomiota niihin jotka juovat. Paljon.