Everyday you make a choice
Eilen seisoin tavalliseen tapaani Turussa bussipysäkillä. Lämoötila oli hitusen nollan yläpuolella ja maisema oli sen mukainen: sumua, loskaa ja harmaata joka puolella. Viistosti edessäni seisoi vanha nainen hartiat lysyssä, kuin koko ihmiselämän paino olisi levännyt hänen olkapäillään. Ohitse raahusti ironisen pinkissä nuori nainen toista jalkaansa ontuen, kasvot melnakolisen ilmeettöminä. Mietin, että tällainenko tämä meidän pieni Suomemme on. Onnettoman näköisiä ihmisiä harmaassa, vetisessä sumussa raahustaen päivän velvollisuudesta toiseen. Talous roikkumassa kielekkeeltä kahden sormen varassa, odottaen jonkin suuren ulkomaisen firman heittämän köyden tarjoamaa apua. Jotain, mistä ottaa kiinni ja jonka avulla vetää itsensä ahdingosta ylös. Miten tähän on päädytty, ja miten tästä noustaan?
Siinä sitten ihmetellessäni pysäkillä seisahtui paikallisliikenteen bussi. Keskiovesta ulos astui pikkuinen vanha nainen, joka jostain syystä hymyili ohi mennessään minulle leveästi. Ensimmäinen reaktioni oli pyyhkäistä nenääni, olinhan jo kerran tällä viikolla astellut kadulla tyytyväisenä ripsiväritahra nenässäni. Varmistuttuani siitä, että hymy ei johtunut kasvoissani olevista kuulakärkikynän jäljistä tai muusta vastaavasta hymyilin takaisin ja katselin ympärilleni. Yhtäkkiä verkkokalvoilleni syöksyi kuvia hymyilevistä ihmisistä, puhelimeen iloisesti höpöttävistä ihmisistä, pareittain kävelevistä ihmisistä. Näin jopa naisen ottavan kiinni toiselta naiselta luisuun lähteneet lastenrattaat.
Ja siinä hetkessä, noin vain, murheeni tätä kansaa koskien oli poissa. Ja sitten tajuntaani pyrki muisto alla olevasta videosta, jossa on aika hyvin ymmärretty tämä olennainen asia. Unohdetaan nyt hetkeksi, että se on tehty mainontatarkoitukseen.
//www.youtube.com/embed/u4KUaiGCmGU
Joka päivä ihminen valitsee, miten elämäänsä katselee. Ja tänään minä valitsin katsella sitä hetken Sir David Attenborough’n selostamana television välityksellä. Suunnitelmiin sisältyy paljon trooppisia maisemia ja pörröisiä eläimiä.
Valoisaa viikonloppua!