Haalarien ulkoilutusta

alumnipaiva.jpg Paita Vero Moda, haalarit omat, korvikset Ibero.

Tällaisessa ”tyylissä” edustin tänään vanhalla lukiollani alumnipäivässä psykologian alaa. Oli mieletön tunne palata takaisin tuttuun kouluun ja nähdä vanhoja kavereita ja opettajia. Erityisen päivästä teki se, että tällä kertaa en ollut siellä opiskelijana vaan opettajiin rinnastettavana tiedonlähteenä. Mielenkiintoista huomata, miten sitä oman alan opettajien seurassa muuttuu kuin taikaiskusta vähän akateemisemmaksi: puhetyyli ja kieli muuttuu, ryhti suoristuu ja yhtäkkiä meillä onkin yhteistä puhuttavaa aiheesta, joka molempia kiinnostaa.

Kaiken kaikkiaan päivä oli antoisa sekä meille esiintyjille että abeille. Tarkoituksena oli jakaa käytännönläheistä tietoa eri alojen opiskelumahdollisuuksista suoraan opiskelijoilta hakijoille, ja palautteesta päätellen siinä onnistuttiin. Itse olisin lukiossa kaivannut samanlaista infoa, sillä vaikka opintojen ohjaus oli monipuolista ja sitä oli runsaasti, oli todella vaikeaa saada ajankohtaista tietoa siitä, mitä jonkin alan opiskelu tai työ käytännössä pitää sisällään. Tämä päivä oli ensimmäinen laatuaan, ja toivottavasti se jää pysyväksi perinteeksi.

Huomenna onkin luvassa toisenlaista kivaa, kun mennään poikaystävän kanssa Turkuun katselemaan alennusmyyntejä. Itse saan siinä samalla totuttautua kaupunkiin etukäteen, jotta olen henkisesti valmistautunut, kun uusi periodi ensi viikolla alkaa. Joulun jälkeen on ollut niin kiireistä, että kaupoissa kiertely on jäänyt käytännössä nollaan. Tähtäimessä on nyt pari hieman hintatasoltaan korkeampaa liikettä, joiden valikoimaa olen ihastellut mutten ole täysihintaisena raaskinut ostaa. Toivottavasti huomisen jälkeen on jotain uutta, mitä esitellä täällä blogin puolellakin!

Mukavaa viikonloppua! 🙂

– Cattt

Muoti Opiskelu Päivän tyyli