Jo toinen postaus vuorokauden sisällä, mustahan on tulossa ihan aktiivinen kirjoittelija 😀 tänään vietin vapaapäivääni tehokkaasti lapsuudenkodissani laatikoita siivoten. Pikkuveljeni valtasi vanhan huoneeni jo vuosi sitten, mutta tähän päivään asti puolet tavaroistani on lojunut edelleen vanhalla paikallaan lipaston laatikoissa. Tänään siis oli missiona siirtää nuo romppeet vihdoin nykyiseen ”vierailuhuoneeseeni”, jossa koira taitaa kyllä viettää enemmän aikaa kuin minä… Samalla tuli vähän heiteltyä turhia tavaroita ja jopa roskia pois sekä muisteltua hymy suupielessä esineisiin liittyviä tapahtumia.

Huoneen valtaaja lempipuuhissaan.

On kumma, miten joihinkin esineisiin liittyy niin paljon muistoja. Mummolta saatu kaulakoru, syntymäpäivänä kavereilta saadut itse taiteillut onnittelukortit ja lapsuudenaikaiset pehmoeläimet nostavat kaikki mieleen muistoja niihin liittyvistä tilanteista ja ihmisistä. Siinä piileekin ongelman ydin: tärkeiksi muodostuneista esineistä on todella vaikea luopua. Asiaa ei helpota myöskään taipumukseni sääliä kaikkea elollista ja elotonta. On aivan kauhea ajatus, että jokin eteenpäin annettu esine tuntisi, ettei sitä arvosteta. Nämä tekijät yhdessä johtavat siihen, että kaikki laatikoissani oleva tavara ei millään mahdu pikkuveljeni huomattavasti pienempään lipastoon. Iän myötä olen oppinut kuitenkin paremmaksi luopujaksi, koska arvostan siisteyttä ja selkeyttä kodissani, eikä tavarapaljous edesauta näiden ominaisuuksien saavuttamista. Olen myös oppinut ostamaan vähemmän turhia tavaroita. Myös opiskelijabudjettiin siirtymisellä on ollut osuutensa tässä kehityksessä…

Myös tänään tuli luovuttua yhdestä jos toisesta turhasta tai rikkinäisestä esineestä, muun muassa melkein kymmenen vuoden edestä vanhoja kalentereita päätyi tänään vihdoin kierrätykseen. Suurin osa kun oli ajalta, jolloin en vielä paljon kalenteria tarvinnut eikä niissä siis ollut mitään erityisen mielenkiintoista. Joukossa oli kuitenkin myös oikeita helmiä lukioajalta. Olenko tosiaan joskus ollut niin luova ja viitseliäs, että olen tehnyt itse kannet tylsännäköisiin lukiokalentereihin? Pakkohan nämä kaksi oli sitten vielä pelastaa, ties vaikka joskus vielä tarvitsisi sieltä jotain tietoa..? Aina voi toivoa!

Olin joskus näinkin taiteellinen! Ensi joulun toivelistalle lisätty uudenaikaisempi kamera…

Luopumisen kanssa taistelua on luvassa myös ensi viikolla, kun pieneksi käynyt vanha punainen sohva saa antaa tilaa tänään tilatulle seuraajalleen. Vielä on ratkaisematta, mistä nykyinen saa uuden kodin, mutta onhan tässä viikko aikaa miettiä. Vähän ajattelutyötä (ja huonekalujen asettelua) vaaditaan myös, jotta uusi tulokas saadaan mahtumaan olohuoneeseen. Siitä huolimatta olen innoissani, koska punainen sohva ei värinsä puolesta ole oikein istunut siihen värimaailmaan, jota olohuoseeseen on yritetty rakentaa, ja tämä hankinta vie nyt askeleen lähemmäs toivottua lopputulosta. Kuvia on luvassa ensi viikolla, kunhan saadaan sohva kotiin. Can’t wait!

Siihen asti täytyy yrittää pakottaa itsensä takaisin tenttikirjan ääreen. Tämänpäiväinen ohjelma ainakin oli prokrastinointia parhaimmillaan, mutta pikku hiljaa alkaa loppua siivottavat kohteet, eikä jää muita vaihtoehtoja kuin tarttua kirjaan. Ensi viikolla on onneksi toivoa päästä kiinni arkirytmiin, kun luennot taas alkavat. Ja eikös loma ole ollut juuri oikean mittainen ja sopivan rentouttava, kun ensimmäisenä arkipäivänä ei enää oikein osaa toimia ja salasanat on hukassa? Siinä tapauksessa tämä loma on ollut täydellisen onnistunut.

Toivottavasti teillä on ollut kivuton vuoden ensimmäinen arkipäivä!

-Cattt