Tuli sitten aloitettua bloggaaminen. Lapsena uuden vuoden aattona laadittiin pitkä ja koristeellinen lista konkreettisia lupauksia ja parannusehdotuksia. Vielä viime vuosina lupaukseni ovat olleet hyvin perinteisiä: teen parhaani koulussa, huolehdin terveydestäni ja ystävistäni jne. Olen huomannut, että listat eivät juuri lyhene, eikä niiden siältö muutu. Onhan se luonnollista, kysymys on kuitenkin elämän keskeisistä asioista, joista haluaa pitää huolta aina vain paremmin. Viime yönä rakettisateen alla kello 0:00 seistessäni en kuitenkaan edes muistanut laatia perinteistä listaani. Sen sijaan keskityin sillä hetkellä halailemaan ystäviäni ja kihlattuani, ja aamuyöllä vaivuin uneen tyytyväisenä.

Tänä aamuna (myönnetään, päivänä) kun heräsin, päässäni ei jyskyttänyt krapula (kuskina olemisen pienet ilot) vaan pakottava tarve avata kone ja tarkistaa suosikkiblogieni uudet postaukset. Siinä Lilyä selaillessani muistin samanlaisen hetken viime talvelta vähän 20-vuotissyntymäpäiväni jälkeen. Olin seurannut julkista keskustelua aiheesta, joka tuolloin tuohdutti minua valtavasti, mutta facebook ei tuntunut sopivalta kanavalta pohtia ja pyörittää asioita pitkän kaavan kautta. Tuolloin istuin samalla tavalla läppäri sylissä lukemasa ohjeita blogin perustamiseen uskaltamatta kuitenkaan klikata tuota vaaleanpunaista palloa etusivun yläkulmassa. Tänään päätin uskaltaa. Osittain siksi, että tiesin tämän olevan taas yksi niitä asioita, joiden tekemättä jättämistä katuisin kuolinvuoteellani. Osittain siksi, että halusin tietää, olisiko minusta tähän. Mutta enimmäkseen siksi, että halusin osaksi sitä upeaa joukkoa, keskustelua ja maailmaa, joka koko ajan on olemassa täällä Lilyssä eikä täysin avaudu sitä ulkopuolelta seuraavalle.

Joten tässä sitä ollaan, pukemassa ensimmäistä kertaa elämässäni ajatuksia sanoiksi täysin julkisesti. Se tuntuu kutkuttavan ihanalta, kuten uuden harrastuksen kuuluukin tuntua, mutta myös pelottavalta. Antamalla äänensä kuulua ihminen asettaa itsensä vapaaksi kohteeksi arvostelulle, keskustelulle ja hylkäämiselle, ja toisaalta arvostukselle, uusille kontakteille ja mieltä möyhentäville keskusteluille. Jälkimmäisten takia riskinotto kannattaa, sillä vaikka uutta kokeillessaan voi epäonnistua, on onnistumisen mahdollisuus yhtä suuri. Ja loppujen lopuksi vain itse voi todella arvioida, kumpaan lopputulokseen päädyttiin. Itselleni onnistuminen tarkoittaa sitä, että saan tästä blogista kanavan ja keskustelukumppaneita maailman ihmettelyyn ja tunnen kirjoittamisen iloa. Kolmas osatekijä, uskaltaminen, toteutui jo ennen kuin tämä postaus syntyi.

Vaikka lupaukset jäivät yöllä tekemättä, voin asettaa itselleni muutaman tavoitteen vuodelle 2014:

1. Hankin blogiini kunnollisen profiilikuvan.
2. Pidän kirjoittamisen itselleni hauskana tekemisenä, enkä ota siitä stressiä.
3. Kirjoitan siitä, mikä minua liikuttaa ja niin kuin itse sen haluan ilmaista. Toivottavasti sanottavastani on iloa muillekin kuin itselleni.

Näillä eväillä siis uuteen vuoteen. Plus sitkeällä nuhalla ja subwayn leivällä, koska nälkäinen poikaystävä jyräsi ehdotukseni huoltoasemakahveista. Millaisia päätöksiä teidän mielissänne syntyi, keskiyöllä tai vähän myöhemmin?

Paljon onnistumisia ja toteutuneita unelmia vuodelle 2014!

– Cattt