Taas on viikko päässyt vierähtämään nopeammin kuin ehdin huomatakaan. Onko nyt jo lauantai! Mutta toisaalta myös: onko huomenna vasta sunnuntai? On sanoinkuvaamattoman ihanaa katsoa kelloa ja todeta, että se on vasta kuusi lauantai-iltana, siis viikonloppua on jäljellä vielä puolet.
Hämmentävän tästä viikonlopun odotettua pidemmästä jäljellä olevasta ajasta tekee se, että olen jo ehtinyt puuhata kaikenlaista tämän vapaan vuorokauden sisällä. Eilen iltapäivällä suuntasimme nimittäin kolmen auton nokat yliopiston parkkipaikalta metsämökkiä kohti ja kaasutimme ainejärjestömme uuden hallituksen tyttöjen kesken viettämään hallituskaatajaisia keskellä korpea. Jos tämän lyhyen mökkiloman tarkoitus oli lähentää ja ryhmäyttää meitä, niin siinä varmasti onnistuttiin. Mikään ei nimittäin rakenna keskinäistä luottamusta niin hyvin kuin selviytymistaistelu.
Matka mökille oli mutkainen, ja tulipa siinä etummaisena ajavaa seuratessa pari kertaa ajettua risteyksestä ohi, mutta lopulta päästiin perille. Tiesimme jo edellisistä vuosista, että mökki olisi sinne saavuttaessa vähintään yhtä kylmä kuin ulkoilma, mutta arktinen asumus onnistui silti yllättämään matkalaiset. Siinä takan sytytyspuuhiin ryhtyessämme huomasimme keittiön lattian lainehtivan jääkylmää vettä. Ensimmäinen ajatus oli ”voi ei”, toinen, että pakkasten lauhtuessa putki on tainnut haljeta ja valuttaa sisältönsä kaappien sokkeliin ja sieltä lammikoksi lattialle. Mitään halkeamaan viittaavaa vesiruiskua ei kuitenkaan löytynyt, ja ryhdyimme lattian kuivatukseen. Siinä kului muutama tiskirätti, epätoivoinen hallituslainen ja kymmenminuuttinen. Luovan ja vähintäänkin patentoinnin arvoisen tiskirätti-keittiöpyyhe-pesuvativiritelmän rakentelu lopulta hillitsi tulvaa, mutta mieleen hiipi silti hukkumiskuoleman mahdollisuus.
Seuraava vastoinkäyminen kohdattiin, kun takka ei meinannut millään syttyä. Sen lopulta kuitenkin sytyttyä kämpän valtasi viehko savunhaju ja palohälyttimen suloääni. Ei kun patterit irti huutajasta ja savun lähdettä etsimään. Tässä vaiheessa arvioitiin häkämyrkytyskuoleman todennäköisyyttä, joka todettiin melko pieneksi, kun huomattiin, että savupiipusta tuprutti iloisesti savua ja luukutkin näyttivät antavan tarpeeksi happea lieskoille. Parin tunnin ihmettelyn ja etsinnän jälkeen syylliseksi hajuhaittaan paljastui muuratun takan kyljessä oleva halkeama, josta koko ajan nousi pieni savuvana. Muuraustarvikkeita ei tullut otettua mukaan, joten hätäratkaisuna peitimme reiän laudanpätkällä, joka ihme kyllä toimi. Siinä vaiheessa täytyi hiukan ihastella ihmisen kekseliäisyyttä!
Hallitus valmistautui kokoustamaan. Taustalla pahamaineinen takka.
Matkaan oltiin lähdetty runsain vesivarannoin, koska tiedettiin hanaveden olevan juomaksi kelpaamatonta. Ongelmaksi osoittautui veden puutteen sijaan sen juomisen rajoittaminen, koska yritimme vältellä ulkohuussissa käymistä viimeiseen asti. Ulkonäöstä päätellen sitä ei nimittäin mitä ilmeisimmin ollut vähään aikaan tyhjennetty… Yön ja hämärän laskeutuessa saatiin vessareissuille lisäjännitystä, kun pimeys ja ympäröivä metsä sai naisjoukon mielikuvituksen laukkaamaan. Siitä eteenpäin vessassa käytiinkin kahden-kolmen hengen ryhmissä taskulampun kanssa.
Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta ilta sujui mitä mukavimmissa merkeissä. Kauppa-auto oli varustanut jääkaappimme tortilla-aineksilla, aamupalalla ja pienellä (suurella) yöpalavarastolla, joista viimeinen koostui sellaisesta määrästä karkkia ja sipsiä, että ruokapöytää olisi voinut verrata Jali ja suklaatehdas -kirjan karkkimaailmaan. Porukka oli rentoutunutta, nauru pulppusi ja naposteltavat hupenivat. Jännitystä tarjoili puulämmitteisen saunan haluttomuus lämmetä ja entisen puheenjohtajan mukaan nimetty murhaajaleikki. Saunakin saatiin kuin saatiinkin lämpeämään mukavan hautovaan 50 asteen lämpötilaan, jossa sitten värjöttelimme kahdeksan tytön kesken siihen asti, kunnes liian innokas löylynheittomme sammutti pesässä kytevän tulen. Sen jälkeenkin jälkilämpöön jäi höpisemään puolet porukasta.
Päälimmäiseksi tunteeksi reissusta jäi levollisuus ja ilo. Miten mahtavien tyyppien kanssa saankaan luotsata ainejärjestöämme tämän vuoden! ”Korvessa” (100 metrin päässä mökistä kulki suhteellisen suuri maantie) vietetty yö oli juuri sopiva irtiotto arjesta ja mahdollisuus tutustua hallitustovereihin oli ainutlaatuinen. Kertaakaan matkan aikana ei tehnyt mieli vilkaista facebookia! Puheenjohtajakin sai huokaista helpotuksesta, kun kaikki heräsivät aamulla hengissä ja hyvinvoivina eikä vesilammikkokaan ollut ehtinyt lähimpiin patjoihin asti.
Tänään saavuin kotiin viiden aikoihin illalla ja painelin siitä suoraan pitkähkölle juoksu- ja kävelylenkille pistämään vauhtia aineenvaihduntaan (kaikkien niiden sipsien ja vehnätortillojen jälkeen olo oli lievästi tukkoinen) ja herättelemään lattialla nukkumisesta kankeita lihaksiani. Nyt lämpimän suihkun jälkeen, mukillinen kuuma vieressäni, on autuas olo. Pöydänkulmalla odottaa muutama maksettava lasku, mutta sekään ei onnistu vetämään minua alas euforiastani.
Juuri nyt, tässä näin, on täydellistä olla.
