Mistä kaikki alkaa

Ruuhkavuodet iskivät ylitseni hyökyaallon lailla ja minä kellahdin kumoon. 

Olin tottunut olemaan ehtiväinen toiminnan nainen. Minulla on aina ollut monen monta rautaa tulessa samaan aikaan. Olen toiminut aktiivina eri teemoihin liittyvissä yhteisöissä, harrastanut kiehtovia asioita monipuolisesti,toiminut kutsumusammatissani sekä päivätöissä, että yrittäjyyden kautta. Hallinnut isojakin kokonaisuuksia ja keittynyt monessa liemessä. 

Ensimmäinen kerta kun jouduin toden teolla ajattelemaan jaksamistani oli haastavat raskaudet aikusella iällä. Neuvolan mukaan ikääntynyt ensisynnyttäjä ja kaksi raskautta putkeen. Muksuilla on ikäeroa 1,5 vuotta eli varsinaista fyysistä tai henkistä palautumista ei heidän välissään ehtinyt tapahtua vaan homma hoidettiin minun tyyliin kerralla maaliin. Siivotaan sotkut sitten myöhemmin.

Mitä enemmän todellisuus ruuhkavuosien, yrittäjyyden, päivätyön, pienten lasten äitiyden, terveyshaasteiden, eläinlaumanhoitamisen ja ihan vaan arjesta selviytymisen yhteen sovittelemisesta valkenee, sitä enemmän oma hyvinvointi alkaa tuntua tärkeältä osalta kokonaisuutta. On siis aika kääriä hihat ja nostaa kissa pöydälle. Kun asiasta tekee jaetun ja julkisen niin hyvällä tuurilla voi saada eteenpäin potkaisun silloin kun oma usko muutokseen alkaa horjua. Sitä paitsi en usko olevani yksin asian kanssa.

Vuosi sitten annoin itselleni vuoden aikaa korjata tilanne kevyillä keinoilla siinä sivussa, pienillä muutoksilla. No muutoksia ainakaan parempaan suuntaan ei ole tullut eli ei auta. Aika meni vuoroin turhautuessa ja vuoroin sopeutuessa elämään kivun ja väsymyksen kanssa. Ja hiljalleen syntyi ajatus, että en suostu pelkkään sietämiseen ennenkuin olen oikeasti tehnyt kaikkeni päihittääkseni ongelmat. Lähtötilanne on siis melkoisen hurja: 

– Krooninen väsymys, jaksamattomuus, voimattomuus – kivuista johtuva pätkäuni tai pahimmillaan unettomuus

– Jatkuvat kivut nivelissä ja lihaksissa (fibromyalkia, tos, hermojuurioireisto/neuropatia, tules oiretta jos jonkin moista, kulumia, selkäongelmaa, issias, plaa plaa plaa

– Liikkumisen jälkeiset jäytävät lepokivut paikalleen jäädessä

– 40kg kertynyttä ylipainoa (joista osa lääkitysten lisämausteina tullutta pöhöä)

– Iho-ongelmat, suolisto-ongelmat

– Summa summarum, masentunut mieli, toivottomuus, negatiiviset odotukset elämältä, selviytyminen vastoinkäymisestä seuraavaan

Toisinsanoen tietoiselle uudelleenkäynnistämiselle on todellinen tarve. Haluan saada elämäni takaisin. Haluan jaksaa leikkiä lasteni kanssa ilman kipuja. Haluan jaksaa pitää yhteyttä ystäviini ja tavata ihmisiä. Haluan ratsastaa. Haluan lenkkeillä ja harrastaa koirieni kanssa. Haluan jaksaa pitää kodistani huolta. Haluan olla toiveikas, positiivinen ja hyvällä tuulella. Haluan olla terve ja elää hyvää elämää.

Tämä vuoden loppu 2018 on suunnitelmien aikaa. Tavoitteiden asettelua ja motivointia tulevaa varten. Ensi vuonna tähän aikaa kaapista tulee ulos parempi versio minusta ja olen selättänyt ainakin osa terveyshaasteistani.

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *