Motivaatio ja pienet tavoitteet

Motivaatio. Motivaation syntyyn vaaditaan käsittääkseni jokin tarve. Klassinen syy – seuraus tausta sille, että motivoituu jostakin. Ihmiset hakeutuvat uuden tai muutoksen äärelle useimmiten jostain syystä. Mielessä siintää lopputulos jonka vuoksi motivoidumme kiinnostumaan uudesta asiasta. Motivaatio on ihana moottori. On mahtavaa tehdä asioita sen voimalla. 

Minä olen opetellut viimeisen vuoden aikana motivoitumaan pienemmistä tavoitteista. Ailahtelevan vointini vuoksi pienet tavoitteet on pakko nostaa tavoittelemisen arvoisiksi, koska muuten saa olla ranteet auki fiiliksissä jatkuvasti. Aiempi minä otti selkeät suuret tavoitteet ja sitten painettiin tukka putkella niitä kohti niin, että puskat rytisivät. Nyttemmin olen sitten ottanut tavoitteeksi, että tänään suoriudun perushommista. Herään, lähetän lapset vaatteet päällä päiväkotiin, hoidan eläimet rutiininomaisesti, ihmistäydyn, lähden töihin, olen töissä, tulen kotiin, hoidan eläimet, laitan ruokaa, olen lasten kanssa, raivaan kaaosta, tarkistan ketä kaikkia olen tänään laiminlyönyt ja sammutan tulipalot (kytevät voi odottaa huomiseen), laitan lapset nukkumaan, hoidan eläimet, ratsastan jos jaksan tai liikutan edes yhden hevosen jotenkin, menen suihkuun ja kaadun sänkyyn kohtaamaan kipuni, nousen ylös ja vedän kourallisen nappia naamaan, että saan nukuttua. Tämä kaikki tarkoituksella yhteen lauseeseen, että ymmärtäisin itsekin, että näissä pienissä tavoitteissa on jo ihan riittävästi puuhaa. 

Miten sitten motivoitua noista pienistä tavoitteista kun ne nyt on tehtävä joka tapauksessa. Kertokaapa siihen se taika? Arjesta selviytyminen ja arjen rutiinien kultahippusten metsästäminen on kaikkein haastavin motivoitumisen osa-alue. On toki helppo motivoitua huikeista jutuista missä endorfiinit, serotoniinit, dopamiinit ja oksitosiinit läikkyy yli laidan. Nyt siis metsästän hetken näitä tuolta arjen hengästyttävästä listasta.

Aamu… ei puhuta siitä. Kahvia kiitos. Juoksukahvia siis.

Suurin arvoitus päivässä lienee työpäivän sujuminen, koska siihen vaikuttaa kymmenet muut ihmiset ja heidän päivän tila. Ymmärrän hyvin, että jokaisella on luultavasti sama tilanne kohtaamisten arvoituksellisuudesta. Joskus työpäivä antaa huimasti energiaa ja motivaatiota ja joskus taas ei. Silti teen työtä jota oikeasti rakastan ja se on iso juttu se. Koulutan työkseni ihmisiä, jotta he voisivat tehdä elääkseen sitä mitä rakastavat. Jokaisesta ryhmästä syntyy huikeita tarinoita. Jokaisessa porukassa on joku jota olen pystynyt jollain tavalla auttamaan eteenpäin kohti unelmiaan. Se on superiso juttu se! 

Lapset – jokainen päivä on erilainen. Huikeita tyyppejä. Välillä ihan käsittämättömän rasittavia ja ylivilkkaita ja toistensa kurkussa roikkuvia perkeleitä. Mutta rakastan, joka hetki! Minä en ole unelmaäiti. En osaa pysyä joka tilanteessa viilipyttynä. Minulla ei ole valmiita askartelumalleja odottamassa kotona kun lapset tulee päiväkodista isänsä kyydissä. Meillä on enemmänkin sellainen selviytymisstrategia, että lapset on mukana jokapäiväsessä arjessa tekemässä niitä asioita mitä meillä tehdään. Joka päivä tehdään tottakai myös lasten asioita. Joskus se on kymmenen minuutin iltasatu, toisena taas puuhataan yhdessä tallissa ja pihalla tuntikaupalla. Meidän lapset joutuvat opettelemaan itseohjautuvuutta jo pienestä pitäen ja ovat ne näköjään alkaneet leikkiä keskenään myös tappamatta toisiaan. Pienet ihmisenalut osaavat kuitenkin monia hommia mitä muut eivät tiedä olevan olemassakaan. Vanhempi eli poika on todella kiinnostunut ruoan laitosta ja osaa tehdä salaatin jo lähes itse. Nuorempi eli tyttö on toistaiseksi kova pyyhkimään pöytiä ja laittamaan pyykkejä. Meillä taistellaan siitä, että kumpi saa imuroida. Onneksi hevosten kakkaa riittää siivottavaksi kummallekin ja käytävän lakaisu lopu tuon kokoisilta ihan alkuunsa kesken. Minusta on ihanaa, että lapset touhuavat omalla tavallaan mukana kodin arjessa. Lastensuojeluun tiedoksi, että heille järjestetään kyllä ruokaa ja riittävää lepoa säännöllisesti. Minä en ole ensimmäisiin 35 vuoteen elämästi todellakaan tajunnut mitä on olla äiti tai vanhempi. Te kaikki lapselliset ystäväni – pahoittelen. 

Parisuhde ja kumppanuus. Minä tosi tosi itsenäinen nainen en todellakaan pärjäisi ilman miestäni. On maailman suurin onni, että hän on olemassa ja minun elämässä. En voisi kuvitella elämää ilman häntä. Se, että hektinen arki pyörii ihanasti tai välillä vähemmän ihanasti ja asioista voidaan puhua niiden oikeilla nimillä samantien on toki vaatinut opettelua, mutta olen iloinen, että se tie on kuljettu. Rakastan!

Eläimet. Miksi meillä on piha täynnä omia ja lainattuja eläimiä? Vaikka ihmisten kohtaaminen välillä työpäivän jälkeen onkin ylivoimaista niin eläimillä on taas päinvastainen vaikutus. Minulla on jokin sisäsyntyinen tarve olla enemmän vuorovaikutuksessa eläinten kanssa kuin ihmisten. Mitä enemmän kohtaan ihmisiä – sen enemmän tarvitsen eläimiä voidakseni hyvin. Tästä tulen varmasti kirjoittamaan vielä paljonkin. Hyvinvoinnin tuottaminen vaan tuottaa hyvinvointia. Vaikka aamulla olisi helpompi lähteä töihin ilman aamupuuhia kahdeksan hevosen ja neljän eri koiraporukan kanssa niin siellä tallissa mieli ja aivotoiminta herää. Koirat puuhaavat omat touhunsa aamuisin tarhoissa etsien nameja ja koirien facebookissa seikkaillessaan ja hevoset ovat kiinnostuneita lähinnä siitä, että aamueväät tulee mahdollisimman nopeasti. Mutta se hörinä ja hännänheilutus palkitsee ja motivoi. Se on aitoa. 

Sitten on niitä asioita mitkä on vaan hoidettava. Siivous, ruoka, pyykit, tiskit, uunin lämmitys, lumityöt. Mutta kukapa ei saisi iloa puhtaasta kodista, tehdyistä kotitöistä, lämpimästä kodista ja sen sellaisesta. Joskus mennään vaan hieman pienemmillä tähtiluokituksilla ja lämmitetään muiden äitien tekemää ruokaa jättäen aikaa oleellisimmille asioille.

Elämä on jotenkin tosi monisävyistä. Ei ole vaan yhtä näkökulmaa. Ei ole vaan minä ja minun yksi todellisuus. Minullakin on monta todellisuutta jotka menevät lomittain toistensa kanssa. On niin paljon kivoja asioita mitä haluaisi tehdä. Ai perhana, opiskelut pitäisi kanssa saada loppuun.

See you, Piia

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *