Valittaminen – antibrändää itsesi

Keskustelin eilen valittamisesta. Miksi ihmiset valittaa julkisesti facebookissa ja blogeissa ynnä muissa viestintävälineissä. Mihin minä pyrin kirjoittamalla epäkohdista julkisesti. Hyvä kysymys. 

Kuten aiempia blogipostauksiani lukeneet ovat saattaneet huomata niin siellä on ollut avautumista jos jonkinlaisesta tilanteesta. Ajatuksena on ollut selittää ehkä eniten itselle sitä miksi jotkin osa-alueet kuten sosiaaliset suhteet, vapaa-ajan harrastaminen, lisätöiden vastaanottaminen/niiden toteutuminen jne ontuvat hetkittäin hyvinkin rankasti. Olen innostunut ja kiinnostunut niin monista asioista ja sitten menen lupaamaan enemmän kuin mitä fyysinen jaksamiseni antaa myöten. Keikun nuoralla kunnes retkahdan pahasti epäkuntoon ja joudun perumaan jotain sovittuja juttuja. Sitten harmittaa, jossittelen ja poden syyllisyyttä. 

Olen kuvitellut olevani positiivinen ja optimistisilla odotuksilla tulevaisuutta tarkasteleva persoona. Olenko sittenkään kun sanonkin, että kaikki ei olekaan hyvin tai että voin huonosti. 

Selittämisen tarve lienee se syy avautumisiin. Eniten sitä selittää varmastikin itselleen muistuttaen kokonaiskuvasta. Kaikki kun vaikuttaa kaikkeen. Miksi 120% suositukseen tottuneena ei hyväksy itseltään sitä hyvää 90% tekemistä vaikka se on inhimillistä ja täysin riittävää. Olen koko ikäni pyrkinyt ylisuorittamaan töitä, ihmissuhteita ja eri rooleja elämässä. Ja hahmotan kyllä, että olen monissa asioissa ihan riittävän hyvä ottamatta hirmuista henkistä painetta suoritusteni parantamiseksi. Kaukaa haettun esimerkkinä meillä kylässä käyvät ihmiset. En usko, että kahden päivän ajan siivoamisella, viiden eri ruokavaihtoehdon hankkimisella tai petien valmiiksi petaamisella on lopulta mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Mutta vasta silloin tunnen olleeni riittävän huomaavainen vierasta kohtaan. Tämä taas johtaa siihen, että kenenkään kutsumalla kutsumiseen kasautuu hirmuiset paineet. Ehdinkö ja jaksanko panostaa. Entä kun muutenkin pätkittäiset yöunet jää lyhyiksi etkä halua sanoa, että meillä muuten mennään nukkumaan kymmeneen mennessä kun herätys on joka tapauksessa ennen kuutta. Kerrankos tuota! Ja sitä paikkaillaan seuraava viikko. 

Olenkin opetellut hiljalleen sanomaan, että meille saa tulla ja meillä saa olla kun huolehtii itse itsestään ja tarpeistaan sekä osallistuu meidän elämään. Minulla ei vaan oikeasti ole aina intoa käyttää sitä kahta tuntia viralliseen kahvitukseen kun hoidettavana olisi hevoset, talli ja koirat. Mukana saa olla ja arvostan suuresti jos ylimääräinen jalkapari lähtee mukaan lenkittämään koiria tai liikuttamaan hevosia. Silloin todennäköisesti jää sitä aikaa myös kahvittelulle. On paljon paikkoja jonne voi mennä lomailemaan, oleskelemaan ja nukkumaan pitkään. Minua sellainen toiminta omassa kodissani kiireisen lapsiperheyrittäjäpäivätyöruuhkavuosiarjen keskellä ärsyttää, enkä voi sille mitään. Mieluummin lähden ystävieni kanssa jonnekin missä myös itsellä on se mahdollisuus rentoutua ja höllätä vähän. 

Palataanpa valittamisesta antibrändäämiseen. Julkinen asioiden epäkohtien esillenostaminen tuo ihmisen esille negatiivisessa valossa. Jokainen yrittäjä / valmentaja / toimija / suoramarkkinoija ym brändää itsensä halusi tai ei. Ei ole erityisen hyvää brändäämistä kertoa olevansa pipi tai väsynyt tai että töitä on liikaa. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa niin parempi olla hiljaa. Onko se antibrändäämistä, että ei olekaan joka hetki supersankari tai satuhahmo? Itse ajattelin pitää tavoitteena sitä, että pysytään reilusti plussan puolella. Olenhan kuitenkin ihan tavallinen ihminen jolla on elämä. Onnea sille jonka elämässä kaikki ulospäin näkyvä on brändätty kiiltokuvamaisen ihanaksi omalla tunnusvärillä reunustettuna. 

Sano joka päivä itsellesi jotain kaunista! 

Piia