Vastoinkäymisistä selviäminen

Rakas ystäväni valaisi minua aikoinaan resilienssi sanan merkityksestä elämänhallinnan kannalta. Viimeisen viikon aikana on meidän perheessä tarvittu sitä psyykkistä palautumiskykyä. Joulu ei tällä kertaa ollut rauhan ja levon juhlaa. Meidän perheessä koirilla on aivan erityinen asema sydämessä ja perheenjäsenenä. Niinkuin taatusti aika monessa muussakin perheessä. Meidän joulu meni taistellessa perheemme 9 vuotiaan rottisuroksen poiskuihtumista vastaan kunnes toissapäivänä oli aika päästää rakas ystävä parempaan paikkaan. 

Ilmeisesti elämä on kuitenkin ollut viime aikoina hyvää, koska se murtava suru veti mukanaan niin syviin vesiin, että muistikuvia edellistä vastaavista romahduksen tuntemuksista ei ollut tuoreena mielessä. Sydämen suru aiheuttaa ihan oikeasti fyysisiä oireita. Minulla ne ilmenivät jäytävänä pistona rinnassa parin päivän ajan ja kertakaikkisena voimattomuutena. Sinnittelin parhaani mukaan lasten edessä ja koiran vierellä loppuun asti, mutta kun meidän talon kuningas veti viimeisen hengähdyksensä makasin ulvoen kuolleen koirani päällä. Itku vapisutti ja ravisteli koko sen illan ja oli vaikeuksia koota itseään kertomaan lapsille mitä ystävälle on tapahtunut. Rölli on nyt tähtenä öisellä taivaalla ja pysyy aina meidän muistoissa ja sydämessä. Kuoleman käsittely pienten kanssa on vielä raastavampaa kuin sen käsittely itse. Olen sitä mieltä, että lapset saavat nähdä sen, että äiti on surullinen kun koira on lähtenyt koirien taivaaseen – kuollut – eikä tule enää ikinä kotiin. 

Tämä joulunaika vei tsemppiä tulevasta muutokseen siirtymisestä, mutta nyt kysytäänkin sitä resilienssiä, että päästään takaisin raiteille. Onneksi päivätöistä on vielä viikko aikaa palautua ennen tositoimien alkua niin saa naamansa turvotuksen toivottavasti laskemaan ja silmät kestää taas ulkoilmaa. Kyynelkanavat on ainakin hyvin tehokkaasti puhdistettu. Ihmisten kanssa en pystynyt olemaan pakollista enempää tekemisissä, mutta onneksi nuo hevoset näyttivät taas voimansa surutyön tukijoina. Kun ei ole sanoja niin tarvitaan turpaterapiaa ja ratsastusta talvi-illan pimeässä, vain minä ja hevonen. Jotenkin ne vaan tietää milloin toinen olento tarvitsee henkistä tukea. 

Olen siis kohdannut muutoksen. Ja selviän siitä. Jos selviän tämän tasoisesta muutoksesta elämässäni niin oman hyvinvoinnin kuntoonlaittaminen pitäisi olla palasiin pilkottuna piis of keik. 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *