Eivätkö minun verotiedot kiinnosta ketään?

Voihan räkä. Niinhän siinä sitten kävi, että vahingossa selasin taas eilen iltapäivälehtien nettisivut ja sain veroähkyn. Tai ei sitä voi ehkä ähkyksi sanoa, oksennustauti se ennemminkin oli. Tai paniikkihäiriö.

Kysynpähän vaan, että ketä kiinnostaa lukea noita verotietoja? No teitä kaikkia muita varmaan. Mutta sanonpa sen, että minua ei kiinnosta toisten tulot tai verot sitten pätkääkään. En ole niin itsetuhoinen. Tavallaan avoimuus on ihan ok, mutta miksei voida olla avoimia meidän pienipalkkaisten elämästä. Lehdissä vain hehkutetaan, kuinka joku on päässyt rahamiesten ja -naisten listan kärkeen vaatimattomalla 20 miljoonalla, kun aiemmin paalupaikkalainen tienasi satoja miljoonia. Minun pieneen kaalikoppaan ei mene jakeluun, kuinka joku voi ylipäätään tienata vuodessa miljoonia. Joo ymmärrän yritysmyynnit ym. mutta että jos tavallisella palkalla. Eihän se tavallista palkkaa edes ole. Kyllä tavallisin palkka on varmaan siellä parin tonnin kieppeillä kuussa. Tai ainakin haluan uskotella niin, jotta ei tuntuisi niin pahalta oman surkean kuukausirahan takia.

Vaikka kuinka yritän säästellä itseäni ja masentuneisuuteen taipuvaista sieluani noilta lehtien verotietohöpinöiltä, niiltä ei pääse karkuun. Vahingossa aina avaan jonkun nettisivun, jossa vertaillaan nuorien missien ja laulajakonkareiden tuloja keskenään. Plääh. Tai ihmetellään, kuinka joku tienaa jotain ja joku toinen ei. Tai kuinka se tienaa vielä kuoltuaankin noin paljon ja tuo toinen ei tienaa mitään, vaikka on vankilassa. Huoh.

Minä olen opiskellut 6 vuotta maisteriksi ja olen varhaiskasvatusalan ammattilainen, toisin sanoen olen päiväkodin täti. Argh miten inhoankaan tuota sanaa kaikin tavoin! (ajattelen tähän pääkallon kuvia) Tuossa sanonnassa yhdistyy niin monta mielikuvaa, jollainen en ole. Mutta eipä nyt niihin. Työssäni vastaan aikuisten ihmisten tärkeimmistä eli heidän lapsistaan. Vaan mikä on palkka: niukka toimeentulo, riittämättömyyden tunne, huonouden kokemus, stressaantunut mieli. ”Voithan aina vaihtaa työtä”, joku sanoisi. No joo, voinhan minä vaihtaa, mutta mihin. Kaupan kassalle vuorotyöhön? Kokeiltu on, ei ole minun juttu.

Minä ymmärtäisin ehkä tämän palkan, jos minulla ei olisi mitään koulutusta ja leikkisin vain lasten kanssa kaikki päivät. Ärrrrrrsyttää, että moni luulee lto:n työn olevan nimenomaan sitä. Valitettavasti niin ei ole. Tykkäisin kyllä leikkiä ja askarrella! Tavoitteet ovat korkealla: kasvattaa lapsista ajattelevia ja moraalisia yksilöitä, jotka osaavat ottaa toisensa huomioon, mutta myös pärjätä tässä maailmassa. Huomata jokainen lapsi ja tukea lasten henkilökohtaisia haasteita ja tarpeita kuitenkaan vaarantamatta toisten lasten tavoitteiden toteutumista samassa 35 lapsen ryhmässä. Tukea itsetuntoa ja osallisuutta. Olla tasapuolinen kaikille niille kolmellekymmenelleviidelle. Samalla tavoitteena on esimerkiksi se, että kurahousut kuivaisivat iltapäivään mennessä tai että lapsella olisi iltapäivällä päällään omat vaatteet, ettei tule palautetta näpsäkkäsanaisilta vanhemmilta. Samalla tehtävänä soitella sinne ja tänne, käydä lasten asioihin liittyvissä palavereissa, havainnoida jokaista lasta sekä dokumentoida kaikki tapahtunut. Olla hyvä työkaveri. Kirjoittaa järkeviä totuuksia lasten virallisiin papereihin. Muistaa, että tämä lapsi lähtee kotiin poikkeuksellisesti klo 11 ja tämä klo 12.20. Muistaa ilmoittaa yksi asia sinne, toinen tuonne. Toimia viisaasti ja hallitusti yllättävissä tilanteissa. No onhan näitä asioita, mutta tietenkin ensisijaista on se, että lapset pysyvät hengissä ja ehjänahkaisina päiväkotipäivänsä ajan. Mutta sekin on uhattuna nyt kun yhdellä päiväkotiaikuisella on pian kahdeksan 3-vuotiasta huolehdittavanaan kerralla, niin ei ole kyllä liioittelua olla huolissaan lasten fyysisestä turvallisuudesta. Yritäpä itse pitää hanskassa samanaikaisesti tuo määrä 3-4-vuotiaita lapsia. Yksi kiipeää sohvalle ja hyppii sieltä alas riemuissaan, toinen itkee nurkassa kaivaten isiä, joka muutti uuteen kotiin. Kolmannella ja neljännellä on hurjan hauskaa juostessaan käytävää pitkin vessaan, viides tarvitsisi apua vessassa, kuudes värittää värityskuvia koska haluaa olla kiltti ja helppo, seitsemäs taitaa olla kipeänä, kahdeksatta ei näy…

Mutta arvaattekos, pääsenkö tämänkään jälkeen millekään muulle tulolistalle kuin sille, joiden palkat ovat aina ja iänkaikkisesti liian pienet työn vaativuuteen tai rasittavuuteen nähden? Niinpä voitte uskoa, että huolehdittuani ensin kultakäpysistänne aamusta iltaan, ei huvita lukea teidän palkoistanne. Niistä miljoonista tuhansista euroista, jotka voitte laittaa vaikka uuden loma-asunnon ostamiseen, lapsenne säästöpossuun, luomuruokaan tai rattoisiin eläkepäiviin.

Tämmöinen avautuminen vielä tähän iltaan. Ja sanottakoon nyt vielä, että minä siis pidän työstäni, vaikka palkka on surkea. Olen monta kertaa ajatellut, mitä työ olisi parempipalkkainen mutta mielekäs. Sellaista ei vaan ole löytynyt minulle. Tykkään lapsista. Mutta en tykkää siitä, että meidän työpanosta ei nähdä saati ymmärretä. Enkä tykkää siitä, että toisten raha-asioilla mehustellaan. Ehkä olen vain kateellinen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *