Parasiittihotelli

Tunnustan: katsoin taas kerran Paratiisihotellia telkusta. Olen katsonut jokaisen jakson tätä suomalaista versiota. Niin kuin mieheni sen ilmaisi: Parasiittihotelli. Heh heh jaksaa naurattaa edelleen. Tirkistelyä ja tositeeveetä. Kutkuttavaa katsella toisten juonimisia ja salaisuuksia, myötähäpeää ihmisten lapsellisuudesta ja yksinkertaisuudesta. Sääliä sivistymättömyydestä ja huonosta kielenkäytöstä. Saa tuntea olevansa heitä parempi. Saa huokailla, nauraa ja ihmetellä ääneen. Vaikka oikeasti on ihan samanlainen pösilö kuin ne joita tirkistelee.

Toinen ohjelma, johon olen koukuttunut, on ollut tänä syksynä ah-niin-sivistävä-ja-korkealuokkainen Unelmien poikamies. Mies nauraa, kun leikin kaipaavani poikamies-Beniä jo keskiviikkoisin. Torstaisin meillä on sitten aina Benin kanssa treffit ja käydään kiipeilemässä kallioseinillä, hyppimässä helikopterista, uimassa yksityisellä riutalla ja ratsastamassa erämaassa. Lopuksi saan aina ruusun. Hahhah! Koko kauden ajan Benillä on ollut kiikarissa yksi nainen (niiden kymmenen muun lisäksi), joka on ollut erittäin inhottava toisia kohtaan. Tai ainakin näin ohjelmassa on saatu näyttämään (leikkaajalle lisää palkkaa, kiitos). Nyt kun jaksoja on jäljellä enää muutama, tämä nainen on ikään kuin taikaiskusta ymmärtänyt olleensa täysi pylly ja nyt onkin yhtäkkiä oikein varteenotettava vaihtoehto minun Benille. Tunnen itseni hieman petetyksi. Olisi ollut paljon mukavampaa, että noita-akka olisi pudonnut ja kärsinyt ja olisin voinut tuulettaa. Päinvastoin nyt minun kaikki suosikit on pudonneet yksi kerrallaan ja ilkeilijä on kolmen, vai onko jopa jo kahden, parhaan joukossa. Mutta kappas vaan, olen siis tässä samalla noita-akkaa vihaten seurannut kaikki ne kahden tunnin mittaiset jaksot! Näinhän siinä käy, tositeevee. Sait minut nalkkiin ja koukkuun. Ja nyt iski kadotetun ajan krapula!

No onhan noita tullut seurattua aiemminkin: laatuohjelmia. Esimerkiksi Salatut elämät oli nuorempana kova juttu eikä jaksoakaan voinut jättää välistä. Siis nuorempana eli joskus yliopisto-opiskelujen aikaan. Suomen Tempation Island oli myös kovaa kamaa ja sitäkin tuli seurattua. Kiinnosti jotenkin kamalasti, vaikka samaan aikaan sielu kauhisteli yleisten ”hyväihminen”-normien tapaan, että ”ei tällaista voi järkevä, fiksu ja korkeasti koulutettu ihminen katsoa”. Jotkut minun ystävätkin varmaan ajattelevat, että täytyisi katsoa vain Uutisvuotoa, A-studiota, Uutisia ja Avaraa luontoa, olemmehan sentään maistereita. Plääh.

No sen verran voin sanoa, että eivät nämä edellä mainitut sarjat ole minulle mitenkään pakkomielteisiä. Ei minua haittaa, jos jakso jää välistä. Paitsi jos on kyseessä pudotusjakso. 😉