Lienee hieman epäloogista, ja harvinaista, mutta ainakin nämä kaksi ja puoli viimeisen raskauskolmanneksen ensimmäistä viikkoa ovat olleet koko raskausaikana parasta aikaa! Ensimmäisen kolmanneksen oksensin ja voin aamusta iltaan huonosti, kunnon sellaista sohvallepakottavaa pahoinvointia, joka ei antanut hetkenkään rauhaa. Muistan alkuajasta pari kohtalaisen hyvää päivää, kun olin pois kotoa ja päättänyt skarpata, mutta siinäpä se. Samaan aikaan kuin pahoinvointi alkoi hellittämään (24/7 pahoinvointi täsmällisesti päivää ennen 12 viikon täyttymistä), kuvioon tulivat jo liitoskivut. Ja ensimmäinen raskaus! Jo hyvissä ajoin ennen puoltaväliä lantion löystyminen oli siinä pisteessä, että jokainen askel pakotti alaselkää ja vihloi alavatsaa, puukkoa väännettiin vähän siellä sun täällä. Tammi- ja helmikuussa ei ollut mitenkään päivänselvää, että pääsisin kävellen kilometrin päähän. Olin jo melkoisen epätoivoinen pakotettuna kotiin sairastamaan kuukausitolkulla, ja ajatellessani, että tilanne vain pahenee raskauden edetessä.

Kunnes sitten, kolmisen viikkoa sitten, selittämättömästä syystä, olo parani! Huomasin pystyväni pikkuhiljaa kävelemään vähän enemmän, ja lähes kivuitta kunhan tahti pysyi mateluna. Jo pari viikkoa olen päässyt joka päivä kävelemään pariin otteeseen vartin pätkiä, pari kertaa jopa puolisen tuntia kerralla! Matkaa ei juuri kerry, eikä se nyt ihan kivutonta ja helppoa ole, mutta pääsen liikkumaan! Halleluja! 

Voitte uskoa, että olen nauttinut kevätkeleistä ja auringosta. Kun on lähinnä makoillut kotosalla kipeänä 5,5 kuukautta, pienikin kävely”lenkki” ulkona tuntuu lottovoitolta. Olenkin herättänyt hilpeyttä ulkona liikkuessa hymyillessäni kilpaa auringonpaisteen kanssa! Samalla olen kyllä huomannut, mihin pohjamutiin kunto on päässyt romahtamaan näiden kuukausien aikana. Odotan jo innolla kesän vaunulenkkejä ja kuntokuuria, tahdon kokea olevani taas oma itseni, vaikkakin tietysti vähän eri versio itsestäni, avec baby.

Jos tätä postausta eksyy lukemaan joku liitoskivuista kärsivä, en valitettavasti osaa sanoa, mikä tämän muutoksen on saanut aikaan. Olen yrittänyt venytellä ja vähän jumpata, toisaalta levätä tarpeeksi, mutta en keksi minkään varsinaisesti muuttuneen niinä aikoina, kun olo helpotti. Osansa teki varmasti liukkaiden kelien loppuminen, mutta ei sekään kaikkea selitä. Lohdun sanaksi voin siis vain sanoa, että jo aikaisin alkaneet kivut eivät välttämättä tarkoita, että loppuraskaus menisi niin huonoissa merkeissä! Nyt saan vihdoin jopa vähän nauttia raskaudesta, jos vaan muksu olisi potkimatta kylkiluita..

Aurinkoista keväänjatkoa!