En varmastikaan ole ainoa tuleva äiti, joka ihmettelee vauvoihin liittyviä tavaroita ja niiden määrää. Sen sijaan alkaa tuntumaan siltä, että olen ainoa, jota asia ahdistaa näin paljon! Kotimme täyttyy vääjäämättä tavaroista, joita saamme sukulaisilta ja ystäviltä käytettynä, tai ostamme ihan itse. Ja kun eihän täällä ollut mitään ylimääräistä tyhjää tilaa kaikelle tälle tavaralle, ei mitään loogista paikkaa, mihin tavarat kuuluisivat. Tässä vaiheessa sen kuuluisin pesänrakennusvietin pitäisi varmaan iskeä päälle, jotta nauttisin suunnattomasti kaappien tyhjentämisestä vauvaa varten. Mutta ehei, pesänrakennusvietti on ainakin toistaiseksi loistanut poissaolollaan, eikä työhuoneen muokkaaminen vauvan huoneeksi voisi vähempää kiinnostaa. Keskityn siis vain ahdistumaan koko tavara-aiheesta.

Totta kai olen kiitollinen kaikesta, mitä olemme saaneet (lähinnä ilmaiseksi). Mutta toisaalta minusta alkaa tuntumaan, etten hallitse tavaran kertymistä! En ymmärrä kaiken käyttötarkoitusta, tai ainakaan sitä,  miksi ilmankin ei pärjäisi. Toisaalta taas kaupoissa kulkiessa olen vielä enemmän hukassa: mistä ihmeestä meidän pitäisi tietää, millainen on hyvä pinnasängyn reunasuojus, tai millaisiin vaatteisiin napero kannattaisi ensi kesänä pukea? Kaikkein mieluiten en hankkisi mitään etukäteen, sittenhän sen näkee, mitä tarvitsee. Ajatus siitä keskiöisestä hetkestä, kun huutava pikkuvauva sylissäni tajuan ehdottomasti juuri nyt tarvitsevani jotain, ei ehkä kuitenkaan ole se houkuttelevin.

Meillä on jo valmiina vaunut (se ainoa hankinta, josta olin innoissani, ja jonka miettimiseen todella panostimme), sekalainen seurakunta saatuja vauvanvaatteita ja kaksi uutena ostettua, pari harsoa, yksi pehmolelu ja kylpyamme (tämä oli helppo päätös, koska kokoontaittuva on ainoa, joka meidän kylppäriin mahtuu!). Äitiyspakkauksen pitäisi saapua lähiaikoina. Rauhoittelen itseäni ajattelemalla, että ainakin saamme muksun kotiin, kyllä kaikki muu järjestyy. Epäilen vahvasti, että lopulta sormi pysyy suussa näiden hankintojen kanssa vielä pitkän aikaa, ja lopulta huomaamme pärjänneemme oikein mainiosti ilman tuttipullonsteriloijaa, konttauskypärää tai sähkökäyttöistä keinutuskiikutussitteriä. Olen omissa hankinnoissani usein samanlainen: en tiedä enää kuinka monta talvea olen intannut saappaiden ja uuden talvitakin hankinnan kanssa niin kauan, että lopulta olen huomannut talven olevan lähestulkoon ohitse, ja päättänyt miettiä asiaa sitten ensi syksynä. Saamattomuus käy joskus vallan mainiosta rahansäästökeinosta!