Reality bites
Joo, todellisuus on iskeny tajuntaan. Nyt, kun olen neljä ja puoli päivää ollut ilman light-limuja ja makeita herkkuja, alan tajuamaan millainen muutos tässä oikeastaan on edessä: radikaali! Tämähän tarkoittaa sitä, että tänä vuonna en kertaakaan tule olemaan sokerihumalassa – yllättävintä on se, että oikeasti tajusin sen vasta nyt. Olen siis joka päivä ihan skarppina, minkä ansiosta olen tänä vuonna varmasti aktiivisempi – no ennen kaikkea sosiaalisempi, kun ei väsytä turha herkkujen syöminen. Yleensä syön herkkuja johonkin tunnetilaan (väsymys, hermostuneisuus, epäjärjestyksen tunne elämässä ovat yleisimmät tunnetilat) tai palkitsen sillä itseäni. Se, että tänä vuonna en niin tule tekemään kertaakaan, on se isoin muutos. Ei niinkään se, että en syö irtikisiä, jäätelöä, pullaa, lakua, suklaata, virvoitusjuomia yms., jotka ovat olleet minulle ainainen pähkäilyn aihe etenkin viikonloppuisin – ostaako vaiko eikö. Nyt niitä vaan ei ole elämässä, niin olen niin sanotusti vapaa tekemään muuta. Ja jännä nähdä mitä se muu tulee olemaan.
Tällä erää se muu on ollut kirjan lukemista. Aina olenkin haaveillut siitä, että mulla olisi aikaa lukea mielenkiintoisia ja tajuntaa avartavia kirjoja. No nyt on ollut, kun on loma. Mutta voisin kyllä viikonloppuisinkin lukea. Aina vain on yleensä tullut mentyä muiden suunnitelmien mukaan, mutta siihenkin tulee loppu. Saan viettää vapaa-aikani kuten haluan. Se on ollut helpommin sanottu kuin tehty ja tänä vuonna saan tehdä töitä sen eteen. Jotta olisin mukavampi ja levollisempi ihminen, tulee minulla olla omia hetkiä muulloinkin kuin vain sunnuntaisin, jolloin jo ajatus alkavast työviikosta lymyilee takaraivossa. Näillä omilla hetkillä en tarkoita, että olisin välttämättä yksin, vaan haluan tehdä minulle mieluisia asioista minulle mieluisassa seurassa. Helposti pidän seuraa jollekin läheiselleni pelkästä velvollisuuden tunteesta. Pidän siis kaikista läheisistäni paljon ja he ovat minulle tärkeitä, mutta tiettyihin tunnetiloihin sopii tietynlainen seura ja tekeminen ja niitä tunnetiloja minä opettelen tänä vuonna kuuntelemaan. Suoraan sanoen olen liian usein äitini kanssa viikonloppuisiin esim. kaupungilla, vaikka haluaisin tehdä muuta, mutta en uskalla sanoa ’ei tänä viikonloppuna’, jos äiti pyytää minua jonnekin tai haluaa vain seuraa. Tästä minun täytyy päästä eroon. Ja pääsen. Pääsen tänä vuonna kaiken maailman huonoista riippuvuuksista eroon – inhoan niitä yli kaiken!! Äidinkin kanssa olisi varmasti kivempaa, jos näkisimme kerran kuussa etukäteen sovittuna päivänä ja keksisimme jotain tosi kivaa tekemistä. Tämän kerran kuussa äiti-tytär-päivä aion toteuttaa.
Vielä tuosta todellisuuden iskeytymisestä tajuntaan sen verran, että olen myös tajunnut kuinka pitkä aika melkein kokonainen vuosi on! Kun mietin, mitä tapahtui tasan vuosi sitten elämässäni, tuntuu siitä olevan ikuisuus, siis ihan sairaan pitkä aika, siis silloin oli ihan toinen aikakausi tai jotain. Vähintään joku barokkiaika. Mutta toisaalta, kun vuotta vaan elelee eteenpäin niin viikothan menee hujauksessa ja in no time at all on esim. jo kevät. Päivät pitenee nyt jo hyvää vauhtia – tammikuun viimeisenä päivänä aurinko laskee noin tuntia myöhemmin kuin nyt ja nousee 45 minuuttia aikaisemmin. JESSSS! Cannot wait. Lunta kyllä ennustettu saapuvaksi perjantaina, mutta in my heart there’s a spring!
Kuva: http://yle.fi/uutiset/lappiin_luvassa_lamminta_saata/7002040, 29.12.
Yllä oleva kuva on Lapista tämän joulun aikana otettu – voisko enää enempää keväältä ja sydämeltä näyttää? 🙂
<3 <3 <3