Mitä sinä tarvitset juuri tänään?

Mitä minä tarvitsen juuri tänään?

Minusta on tuntunut, että olen niin eksyksissä, ettei kysymykseen löydy vastausta. Kello lähestyy puoltapäivää ja rakko tuntuu kohta pamahtavan rikki, mutten saa itseäni ylös sängystä. Heräsin ahdistukseen jälleen kerran. Yölläkin heräsin ahdistukseen, pelkäsin kuolemaa. Itken sitä, etten jaksa ja sen jälkeen sätin itseäni siitä, koska itken etten jaksa. Syylliset ajatukset pyörittävät loputonta, vauhdikasta ja äänekästä karuselliään mielessäni: Olenko osannut rakastaa lastani ehdottomasti? Millaisen lapsuuden olen hänelle antanut tähän mennessä? Millaisen vaikutuksen olen häneen jättänyt?

Itken ja toistelen: Mitä minä tarvitsen?

Syliä, kuuluu yhtäkkiä selkeä ääni kaiken hälinän keskeltä.

Lapsuudestani muistan kolme syliä. Yksi näistä syleistä oli naapurissa asuvan naisen, toinen ulkomailla asuvan tätini ja kolmas äidinäitini. Heidän sylissään sain kokea harvat kokemukseni ehdottomasta hyväksynnästä. Muistan hämmästelleeni kehossani virtaavaa kepeyttä: ”Sehän haluaa olla lähelläni!”

Jokaiseen muistamaani sylihetkeen on liittynyt puhumattomuus. Syli, jossa olen saanut kiireettömyydestä ja hiljaisuudessa tuntea oloni turvalliseksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin olen. Tietämättömyyteni ei ollut näissä syleissä tyhmyyttä, tunteeni eivät herättäneet ärtymystä tai pelkoa eikä kiirettä saada minua pois ollut. Tahtoisin olla juuri sellainen syli omalla lapselleni!

Olen ollut erilaisissa syleissä. Katumuksen ja häpeän ääni sanoo, että olen ollut liiankin monessa sylissä. Näistä himokkaista, kertakäyttöisistä, hylkäävistä ja kovista syleistä olen etsinyt itselleni vain tuota lapsuuteni hyväksyvää sylikokemusta, rakkautta, kuten omalla tavallaan varmasti nuo toisetkin. Etsiessäni rakkautta olen vienyt itseäni siitä kauemmaksi, enkä ole tarjonnut rakkautta toisille sitä tarvitseville.

Jospa aloittaisin olemalla syli itselleni! Herätessäni aamulla ahdistukseen halaisin itseäni sanomatta sanaakaan, silittelisin kyynelien kostuttamia kasvojani enkä hoputtaisi itseäni olemaan reipas ja nousemaan ylös. Jospa aloittaisin siitä.

Hiljaisia halauksia jokaiselle niitä tarvitsevalle.