Lähtöruutu

Olen aloittamassa tutkimusretkiäni rakkauteen. Mukanani on liuta kysymyksiä, joihin olen joko etsimässä tai kadottamassa vastauksia. Onko rakkaus retkieni päämäärä, kohde kartalla vai onko rakkaus maasto, jossa retkeilen. Luulen tietäväni vain sen, että olen eksynyt kauas rakkaudesta. Luulen muistavani vain sen, miltä rakkaus voisi tuntua.

Täältä rakkaudettomuuden suojakuoren alta huhuilen, olisiko muita sellaisia, jotka tahtovat oppia rakastamaan itseään tietämättä edes, mitä se tarkoittaa? Olen etsinyt rakkautta muista ihmisistä ja asioista itseni ulkopuolelta. Yksin jääminen sen minulle paljasti. Missä ovat voimani, kauneuteni, hyvyyteni ja unelmani nyt tässä alastomaksi riivityssä elämässä?

Tuleeko itseään oppia rakastamaan yksin, ilman apua vai voisinko ottaa mukaan retkilleni muita auttamaan rakastamisessa? Olen kuullut sanottavan, että synnymme, elämme ja kuolemme yksin. Olen noudattanut ankaran ääneni asettamaa ankaraa käskyä hyväksyä yksinäisyys ja olla yksin. Samalla yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen pelko on hakannut minua vereslihalle. Kuitenkin, ilman ankaruuttani en olisi huomannut, miten suurta pelkoa sisälläni kannan.

Tarvitsemme muita syntyessämme, eläessämme ja kuollessamme tähän kehoon ja tässä kehossa. Kohdussa olemme riippuvaisia äidistä. Kohdun ulkopuolella kosketuksesta, ravinnosta, ilmasta ja vedestä. Kuollut ruumiimme lasketaan maahan tai annetaan tulelle. Tarvitsemme ja olemme riippuvaisia niin monesta asiasta.

Voisinko oppia rakastamaan itseäni myös antautumalla muiden rakkaudelle ilman, että kadotan itseni uudelleen toisten jalkoihin?

Tämä on matkani alku. Tervetuloa mukaan ihastumaan, vihastumaan, tylsistymään ja viihtymään!