Lumikengillä Luostolle
Luostotunturi ja hyvä ystävättäreni kutsuivat maaliskuun lopussa, joten täältä etelästä suunnattiin kohti lumikinoksia Finnairin siivittämänä, VR tosin yritti sabotoida koko matkan, sillä aamujuna olikin peruttu ja peruuntumisen huomasin vasta siinä vaiheessa, kun olin jo juna-asemalla. Onneksi tällä kertaa toinen puolisko oli samalla paikkakunnalla, joten oman auton keula kohti lentoasemaa ja lähtevää lentoa. Lopulta kentällä jäi odotteluaikaa ehkä puolisen tuntia, jonka jälkeen pakkauduin ehkä ahtaimpaan koneeseen ja ahtaimmalle paikalle koskaan. Paluumatkalla kone ja paikkakin olivat onneksi tilavammat.
Lentomatka Rovaniemelle ei tuntunut kestävän juuri mitään, joten ehdottoman vahvat suositukset lentomatkailusta kaikille Lapin matkaa pohtiville! Skibussikin kuljettaa Luostolle ja Pyhälle 1,5 tunnissa, joten tunturiin pääsyäkään ei tarvitse kauaa odottaa.
Luosto ei ole suurimmasta päästä, mutta tunturissa saa kyllä syödäkseen varsin erinomaisesti. Ravintola Punakettu oli tämän paikan tukikohta ja listan ruuista voi valita minkä tahansa, sillä ruuan laatu ja maku ovat kyllä erinomaisia. Lapland Hotel Luostotunturin chiliburgeri oli aivan loistava ja Santa’s Hotel Auroran bataattiranskikset olivat kyllä erittäin maukkaat. Ravintola Vaiskon ruokia en itse kokeillut, mutta muutama lasillinen visiitin aikana tuli nautittua kyseisessä ravintolassa. Jokaisessa paikassa on kyllä erittäin osaava ja mukava henkilökunta.
Perjantaina koitti se päivä, kun vuokrattiin Bliss Adventuresilta lumikengät ja otettiin suunta kohti Luostotunturin huippua. Tunturin juurelta otettiin minttukaakaot boostaamaan edessä olevaa matkaa ja kyllähän sitä rappusten juurelle päästyä tuli mietittyä, että mitenhän tästä selvitään. Uusi lumi vaikeutti hieman alkumatkaa ja omalla kohdalla tekniikka oli ainakin sen verran hakusessa, että välillä sai pelätä nilkkansa katkeavan. Kovalla lumella eteminen kuitenkin oli paljon helpompaa ja pikkuhiljaa pelot nilkan pyörähtämisestä ympäri unohtuivat, kun uusi lumi ei enää luistanutkaan alta pois.
Puolessa välissä pidettiin pieni huilailutauko ja ihailtiin edessä avautuvaa maisemaa. Loppurykäisy tunturin huipulle menikin sitten ihan siivillä. Niinhän sitä sanotaan, että huipulla tuulee, joten ihailtiin maisemia alas kansallispuistoon ja Pyhälle päin yksien siiderien verran. Tunturin huipulla ei kyllä tuona päivänä ollut ollenkaan ruuhkaa, kaksi muuta kulkijaa kiipesivät tunturin toista sivua ylös ilman lumikenkiä. Ei tullut kysyttyä, mihin aikaan he olivat reissulle lähteneet, mutta me valloitettiin huippu kohtuullisen nopealla tahdilla kenkien kanssa.
Reissu oli kyllä ihan uskomaton, sillä viitenä yönä taivaalla leiskuivat revontulet ja päivisin ulkona tarkeni ilman täyttä toppavarustusta. En ole henkilökohtaisesti mikään talvi-ihminen, joskin oman koiran myötä tähänkin vuodenaikaan on vähän pehmennyt. Nykytalvetkaan etelässä eivät ole enää samanlaisia paukkupakkasia ja metrin kinoksia kuin ennen.
Luostotunturi voisi olla minun ja koirani paikka kesällä, joten kynä esiin ja suunnittelemaan tulevia Retkireittejä!