Terkkuja Ivalosta!
Eilen aamulla hyppäsimme tyttösen kanssa koneeseen ja lentelimme Ivaloon mummilaan.
Saana viihtyi koneessa vallan mainiosti. Tutustuipa neiti edessämme istuvaan toiseen 7 kk:n ikäiseen kanssamatkustajaan. Niin sivistyneesti vauvakielellä tyttöset keskustelivat penkkien välistä.
Aikansa meuhkattuaan ehti vielä ottaa pikku tirsat, ennen kuin kone jo laskeutui Ivalon kentälle.
Hihhei, perillä!! Saana näköjään viheltää sen kunniaksi. Tyttösen uuden vauvakaverin äippä nappasi meistä tämän kuvan, kun pääsimme ulos koneesta.
Vähän loskainen keli näköjään, mutta ah, tämä ilma, miten raikas se onkaan.
Ivalon lentokentällä ei muuten tarvitse tällaisen maalaistollonkaan arpoa, että mille linjalle ne matkalaukut tulee. Täällä ne tulee tasan tälle yhdelle linjalle, joka löytyy suoraan nenän edestä, kun astuu kenttärakennukseen sisään.
Äitini (mummi) oli töissä kun saavuimme mummilaan ja isäni (pappa) oli työmatkalla Helsingissä ja tulossa vasta seuraavalla koneella perässä Ivaloon. Meitä oli kentällä vastassa veljeni Antti. Mummilasta löytyi keittiön pöydältä tällainen herttainen viesti…
kera ihanien herkkujen. M-m-mmmm. On se jännä tunne aina kun lähestyn Ivaloa, rinnassa läpättää ja mieleen tulvii lapsuusmuistoja. 
Ja kun kotiovesta astun sisään, tällaisten herkkujen ääreen, tapahtuu taantuma. Kyllä, jollain tavalla minä taannun. Sitä on vaikea selittää mitä minulle siinä ovelta sisään astuttaessa tapahtuu, mutta jotenkin puolet kaikesta vastuusta ja huolehtimisesta tipahtaa harteiltani. Tavallaan minä henkisesti kuljen ajassa taaksepäin ja luovutan päähuolehtimisvastuun omille vanhemmilleni. Täällä meitä aina hoivataan ja lellitään oikein kunnolla, ja minä niin NAUTIN!
Saanalle oli mummi keittänyt siikakeiton, ilman suolaa tietysti.
Viime kesänä Pirpula vähän vierasti Antti -enoa, mutta nyt istua törötteli heti sylissä, eikä itkettänyt yhtään.
Siinä ne nöpönenät tuijottelee toisiaan kiikkustuolissa.
Täällä me nyt kellitään pari viikkoa, saapa nähdä mahdunko enää farkkuihini kun ne kahden viikon päästä puen jalkaani. Siihen asti töpöttelen villasukissa ja lökäreissä, IIIHAAANAA!!
PS. Tänään minä en ole kammannut edes tukkaani. Pipo vaan olen päähäni vetäissyt kylillä käydessäni. On tämä niin vapauttavaa!