Päiväretki kolmen kulttuurin kylään.
Tänään pakkauduimme autoon ja ajelimme n. 40 km itään, lähelle Venäjän rajaa sijaitsevaan Nellimin kylään. Vanhassa kylässä asustaa muutama sata ihmistä kolmesta kulttuurista, suomalaisia, inarinsaamelaisia ja koltansaamelaisia.
Kylässä on uusia taloja, vähän vanhempia taloja ja sitten on näitä. Ooh, niin kauniita vanhoja, vanhoja taloja. Ja millä paikalla! Kuvitelkaapa tämä sama kuva kesällä… Valkoinen pitkä mekko päällä ja kukkaseppele päässä minä voisin tuolla käyskennellä.
Kun ajoimme hiukan kylän ohi, tien varsille molemmin puolin, ilmaantui tällaisia. Nämä merkit kertovat siitä, että ollaan rajavyöhykkeellä. Tiellä saa ajella, mutta tuonne metsään ei saa mennä ilman rajavyöhykelupaa.
Kohtapa se tie päättyikin tähän. Eteenpäin ei siis ole meillä asiaa.
Näistä porteista jos pääsisi ja jatkaisi hiekkatietä jokusen kymmenen kilometriä, niin saapuisi kolttamummoni kotikonnuille Petsamoon. Vaikka en todellakaan mikään vaeltelija ja samoilija olekaan, tuon reitin haluaisin kävellä (tai noh, kulkea vaikka mönkijällä). Polku jotenkin kutsuu jatkamaan matkaa tuonne metsään.
Paatsjoen sillalla. Inarijärvi loppuu tähän. Toiselta puolelta siltaa jatkaa matkaansa Paatsjoki Jäämerelle.
Nellimin kylän kirkko.
Vanhempani olivat sopineet erähotellin kokin kanssa, että hän valmistaa meille hotellilla lounaan. 
Vanhaan kyläkouluun on pikkuhiljaa rakennettu hieno hotelli. Tunnelmallista. Huomatkaa, ihanat kattokruunut. Voisin viedä kotiini.
Karhun tassun jälkiä penkeissä. Paikallisen puusepän valmistamana.
Seinältä löytyi taulu, jossa kolttanaisia ja -miehiä istuu päiväkahvilla. Minullakin on tuollainen kolttanaisen päähine, ainakin mummoni ja isomummoni ovat sitä päähinettä pitäneet. Kolttanaisen puku on aika lähellä karjalalaisen naisen kansallispukua. Siihen kuuluu siviilisäädyn mukaan määräytyvä päähine, sarafaanihame ja helmikoristeltu vyö.
Vanhempani olivat sopineet Nellim hotellin kokin kanssa, että hän valmistaa meille lounaan. Tänään ei hotellilla muita lounasvieraita ollut, mutta meidän pienelle neljän hengen porukalle oli herkut odottamassa. Parsakeittoa, perunamuusia, lihakastiketta ja kolmea salaattia. Asiakaspalvelua parhaimmillaan, ehdottomasti.
Ooh, miten kauniit lautaset.
Viiniä hotellin omalla etiketillä. Hyvää. 
Nami, nami.
Saanalla oli omat pöperöt.
Maistuisiko hääyö iglussa? Mikäpä olisi tuolla makoilla rakkaansa kanssa, ihailla öisiä renvontulia ja siemailla shamppanjaa. Jykä tyytyi tiirailemaan ulkoa, mutta utelias äitini rynni oitis sisään katsastamaan sisustuksen.
Kuvun läpi napattiin kuva. Tuolla me vielä joku yö Jykän kanssa kellitään.
Kahden jälkeen aurinko alkoi jo laskea ja me köröttelimme vatsat täynnä, hymy huulilla kohti mummilaa. Ihana päivä.