Pakko vähän leuhkia ja pinni-innostus.
Jykän suureksi riemuksi kauhuksi löysin Barcelonasta riikinkukkopöksyilleni kaverin. Ensi kesänä minä liihottelen pussihousuissani ympäri pitäjää onnellinen hymy naamallani. On nimittäin ehkä maailman mukavimmat pöksyt. Mulla on kaapissa yhdet valkoisetkin, jotka ajattelin värjätä vihreiksi, koska se valkoinen paistaa niin älyttömästi läpi. Saas nähdä miten onnistuu…
Tosin tässä on se vaara, että ööö… makuuhuoneen puolella saattaa olla suhteellisen hiljaista ensi kesänä. Rakkaan mieheni mielestä nämä pöksyt ovat nimittäin ne TODELLISET seksin tappajat. Menee mummokalsareiden ja ihonväristen, nailonisten polvisukkienkin ohitse kuulema. Mutta älyhän se on, joka miehen todellisuudessa sytyttää, eikä ulkokuori, vai mitä?
Vielä pitää vähän leuhkia, että tänään meillä on taas kotona nepalilainen keittiö. En malta odottaa, että ”kokki” tulee päiväduunistaan kotiin… keittiöön, hellan ja haaremihousujen väliin.
Hei, sitten Pirpulaisen uutisia. Meidän haitulapää on tyyppiä takatukankasvattaja, eli päältä kalju takaa pitkä. Neidin hiukset ovat myöskin sellaista ohutta haitulaa, niin että mikään normikokoinen nipsu tai lenkki ei niissä pysy. Nyt äidin suureksi riemuksi päälaellekin on alkanut kasvamaan pientä haitulaa. Löysin Barcelonan tigeristä (joo, oli pakko käydä koluamassa se romukauppa) muutaman tosi pienen sievän nipsutin pinnin. Onneksi Pirpula on yhtä innoissaan noista pinneistä, kuin minäkin.
Pinni päähän, jos toinenkin…
Ehkä vielä kolmaskin…
Hmm… Pysyyköhän se noin?
Näköjään pysyy.
Tuo lappu ei kyllä oikein pysy.
Äiti vähän jelppaa.
Voih, mikä söpö pinnipää meillä täällä onkaan.