Ihana Ivalo

Viime viikolla piipahdimme Saanan kanssa Ivalossa. Kotona. Kotona kotona. Kotoa kotona… Niin, tämä on minulle vaikeaa. Olenko Ivalossa kotona vai Helsingissä kotona? Molemmissa paikossa tunnen olevani kotona. 

Ivalossa kotona olen se 25 vuoden takainen Raisa-tyttö, äidin ja isän huomassa ja hoivassa ilman suurempia vastuita mistään. Helsingissä kotona olen taas Raisa-nainen-vaimo-äiti-vastuunkantaja, mutta myös monen asian hallitsija ja päättäjä. Molemmissa kodeissa minulla on hurjan hyvä olla. 

Ivalossa elämäntahti on verkkaisampaa, ei niin aikataulutettua suorittamista kuin se täällä Helsingissä välillä tuppaa olemaan. Toki Ivalossa ollessani olen aina lomalla, mutta väitän että se rauhallinen ja verkkaisa elämisen tahti ei ole siitä kiinni.  

Helsingissä taas on sykettä ja imua. Minusta tuntuu, että Helsingissä olen kaikken tapahtumien ja asioiden ytimessä, ja se pitää minut pirteänä ja liikkeessä. Minun on mahdollisuus tehdä ihan mitä vain keksin haluta, hypätä vaikka päähänpistosta lentokoneeseen ja lentää minne vaan. Välillä taas tuntuu, että tahti on liian luja ja haluan hypätä pois kelkasta, tai edes hidastaa.

Ivalossa on äiti ja isä, joita minulla on Helsingissä aina ikävä. Ivalossa on myös yksi veljeni ja toinenkin veli siellä suht lähellä. Heitäkin ikävöin usein niin paljon, että sydämestäni kuristaa. Ivalossa on myös serkkuja ja muita tärkeitä sukulaisia. 

Helsingissä minulla on taas perhe, oma rakas perheeni. Onneksi yksi veljistäni poikineen on myös täällä. Täällä on myös Jykän sukulaiset, joista on tullut perhettä myös minulle. Ja sitten kaikki ystävät, siis sellaiset ei suvun kautta ystävät, on täällä Helsingissä. 

Toisinaan minä mielikuvituspakkaan meidän omaisuuden muuttoautoon ja muutan Ivaloon. Jykän kanssa suunnitellaan ja mietitään mitä töitä me siellä ryhdyttäisiin tekemään, missä asuttaisiin ja miten elettäisiin. 

Ollaan jo melkein muuttoautoa tilaamassa.

Kunnes iskee armoton Helsinki-koti-ikävä. Ei, ei, ei me lähdetä. Minä en kestä eroa minun ystävistäni, en kestä ajatusta siitä, että Ivalossa minulla ei ole omia ystäviä. Mitä jos minulle Ivalossa iskeekin tekemisen puute? Mitä jos haluan mennä ihanaan pieneen kahvilaan juomaan capuccinoa ja syömään raakakakkua, mitä jos haluan kasvisravintolaan lounaalle, mitä jos haluan lähteä huomenna äkkilähdöllä ulkomaille, mitä jos haluan lämpimän, pitkän kesän…? 

Niinpä minä mielikuvapuran muuttoauton, sisustan todennäköisesti kotini uusiksi ja asetun taas tänne Helsinkiin. Täällä on minun oma kotini ja elämäni. Ivalo-ikävän kanssa olen oppinut vuosien saatossa jo elämään, mutta Helsinki-ikävää en ole vielä valmis kokemaan.

Jonakin päivänä vaaka saattaa keikahtaa toisinpäin, ja silloin oikea muuttoauto starttaa etelästä pohjoiseen. Jonakin päivänä. Mutta ei vielä.