Uudet (vanhat) tuolit

Uudet (vanhat) tuolit

Kun kävin ensimmäisen kerran nykyisessä lempikahvilassani Kupissa ja muffinissa lumouduin täysin siitä ympäristöstä. Halusin ehdottomasti kotiini jotakin samaa tunnelmaa ja ryhdyin tuumasta toimeen jo samana iltana. Vaihtelin verhoja, poistin verhoja, kokeilin erilaisia tyynynpäällisiä sohvalle, vaihdoin olkkarin maton, siirtelin huonekaluja, mutta jotenkaan en saanut aikaiseksi mieleistäni tulosta. Joskus yhdentoista aikaan illalla tajusin, että minun pitää vaihtaa […]

RetroPrinsessa

Ei vaan voi vanha ymmärtää…

Olen aiemminkin tuskaillut täällä Teinin käsittämätöntä kykyä hajottaa puhelimiaan. Anteeksi, korjaan, olen tuskaillut Teinin käsittämättömän huonoa TUURIA puhelinten kanssa. Herralla on nyt menossa ehkä viides puhelin tälle vuodelle ja siitäkin on jo näyttö rikki. Rikkoutuneita näyttöjä taitaa olla kertynyt 3 kpl vuoden sisään. Latureita, niitä herra tuhoaa tapaturmaisesti tuhoutuu lähes 1kpl:een kuukausivauhtia. Just hetki sitten sain […]

Ihana Ipanainen

Ihana Ipanainen

Vaikka kaamoksen myötä sohvamme on muuttunut seireeniksi, joka kutsuu syleilyynsä ihanilla sulosoinnuillaan, olen päättänyt repiä itseni liikkeelle joka päivä. Eilen olimme tyttösen kanssa uimassa, tänään hyppäsimme bussiin ja ajelimme Hakaniemeen katsastamaan viime lauantaina avatun lastentarvikeputiikki/kirppiksen Ipanaisen. Suloisen putiikin toinen puoli on tehty kirppikseksi ja toiselta puolelta löytyy mm. kantoliinoja, kantoliinoille soveltuvia takkeja, äitiystarvikkeita ym. ym. […]

Koristeöverit

Koristeöverit

Kaksi harakkaa eilen Stockmannilla: ”Kraak, kraak, värejä, kraak, kiiltäviä värejä, Kraak, kraak, kraak!!”. ”Kraak, kraak, hopeaa, kraak, kraak, kiiltävää”. ”Kraak, kraak, kiiltäviä pastellivärejä, kraak, kraak, HALUAN, TARVIN KRAAK, KRAAK!!” ”Kraak, mulla on vähän paha olo, kraa…” ”Krrr… mullaki särkee päätä ja ahistaa. …aak.” ”Lähetäänkö pois täältä? Kraahuoh.” ”Lähetään! Kröyh.” Niin me poistuimme Stockmannilta ostamatta yhtään […]

RetroPrinsessa

Mikä se nyt on?

Saana oli illalla tosi kiukkuinen. Juoksi ympäri taloa kiljuen ja paiskoi lempi pupuaan lattiaan. Yritin pari kertaa houkutella tyttöä syliini, mutta neiti vain puisteli päätään ja juoksi kiljuen karkuun. ”EISYYKKYYN,EIEIEIEIEIIIIIIII!!!!” Palasi talon kiertämisen jälkeen, tärykalvoja puhkovan kiljumisen säestämänä aina kuitenkin lähelleni. Kolmannella kierroksella suostui tulemaan syliini. Painoi päänsä kaulalleni ja nyyhkytti. Silittelin tyttösen selkää ja […]

The book of shame

The book of shame

Vaikka muutamat jouluvalot löytyivätkin helposti, joulukoristeet olen polkenut ilmeisesti suohon. Aamupäivän olen kuluttanut rattoistasti laatikoita ja kaappeja tonkien. Osuipa käteeni vanha valokuva-albumi, jota hetken mielijohteesta ryhdyin selailemaan. Sain kuningasidean raottaa teillekin hieman varhaislapsuuttani sekä nuoruuttani, olisi nimittäin suorastaan sääli olla julkaisematta niin kauniin lapsen kuvia, mitä minä olen ollut. Aikas söpö vaaveli siinä, vai mitä? […]

Maistuu ainaki jollekin…

Maistuu ainaki jollekin…

Vaahtosin viimekesänä täällä Himalaya- kosmetiikasta, jota löysin Ivalosta. Nyt kävin taas norkoilemassa Ivalon ExtraPisteen hyllyjä uutta naamarasvaa etsien. Sinne oli tullut vaikka kuinka paljon uusia Himalaya-tuotteita, oli huulirasvaa, erilaisia voiteita, kasvojen puhdistusaineita ym. Veljen avovaimo, josta on kehkeytynyt oikea Himalaya-asiantutija, nappasi hyllystä hammastahnapaketin ja työnsi sen minun käteeni: ”Tuota ainaki otat. Siinä ei oo esimerkiksi fluoria […]