RetroPrinsessa

Hei,hei cosatton turvaistuin, ainakin seuraavaksi 3 vuodeksi.

Käytiinpäs sitten siellä VauvaPisteessä kyselemässä noista turvaistuimista… Joo ja ei. Siis ei Cosatton ihanuutta meille, ainakaan vielä pitkään aikaan. Ratkaiseva syy tähän (katkeraan) luopumiseen on lapsen turvallisuus. Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa ollaan kuulema näissä lastenturvallisuusasioissa muuta maailmaa edellä ja täällä suositellaan lapsen kuljettamista selkä menosuuntaan aina 4 vuotiaaksi saakka. Kyllä vaan. Selkärangan vammautumisen vaara on […]

RetroPrinsessa

Masentavimmat sisustusratkaisut top 10.

Minä olen tirkistelijä, myönnetään. Minusta on mielenkiintoista kävellä iltaisin pitkin katuja ja vilkuilla ihmisten koteihin verhojen raosta. Tarkastelen sisustusta tietysti, mutta ehkä enemmän kuitenkin sitä tunnelmaa mikä ikkunaverhojen raosta välittyy. Joskus näkymä on niin persoonallinen, viehättävä, lämmin ja iloinen, että tekisi mieleni mennä pimputtamaan ovikelloa ja kysymään, että saisinko tulla teille kylään. Joskus, harvemmin näkymä […]

RetroPrinsessa

Mitä tehdä kaupungissa, kun ei ole rahaa tai sitä on vähän.

Ystäväni Mervi on ryhtynyt opiskelemaan ja hänellä on tällä viikolla kevätloma. Pohdimme viime sunnuntaina kirppiksen pidon lomassa, että jotakin kivaa tekemistä pitäisi keksiä. Koska meillä kummallakaan ei ole ylettömästi rahaa tuhlattavaksi, perinteiset shoppailureissut on poissa laskuista. Mietimme ja pohdimme mitä voisimme tehdä kaupungissa ilman rahaa tai mahdollisimman vähällä rahalla. ”Hei, poltetaan tupakkaa!” Mervi keksi. ”JOO, […]

RetroPrinsessa

Turvaistuin viidakossa ja vähän harhapoluillakin.

Meillä on ihan juuri käsillä hetki, jolloin vauvasta kehkeytyy taapero. Tämä tarkoittaa myös sitä, että turvakaukalo on mennyttä elämää ja edessä on turvaistuimen hankinta… Minä en halua mitään mustaa, harmaata, sinistä, masentavaa, kuolettavan tylsää istuinta. Vaikka se olisi kuinka voittanut tuhansia törmäys, pomppaus, tömähdys, pilipalitestejä. Minusta vain on niin masentavaa istua autoon, jossa on takapenkillä […]

Kreisibileiden valmistelua

Kreisibileiden valmistelua

Tänään me aloitimme parin viikon päästä olevien kreisibileiden valmistelun oiken todenteolla. Aion leipoa pakkaseen valmiiksi niin paljon kuin vain suinkin on mahdollista, koska tällä tavalla vähennän oman hermoromahdusmahdollisuuden minimiin juhlapäivänä. Onneksi naapurilla on pakkasessa hyvin tilaa, niin saan kiikuttaa aikaansaannokseni hänen luokseen. Meidän pikku pakastin on nimittäin täynnä siikaa, poroa ja hilloja… Näitä otin juuri […]