”Kenkä, sano kenkä.”
Eilen istuskeltiin Saanan kanssa sohvalla ja katseltiin tyttösen kenkää. Mikä lie levy mulla jumitti kun jäin hokemaan tytölle, että kenkä, kenkä, kenkä, sano kenkä. kenkä, kenkä, Saanan kenkä.
Saana pyöritteli kenkää käsissään ja kohta sanoi selvästi, että kekä. No siitäkös äiti-ihminen vasta yltyi jankkaamaan kenkäkenkäkenkäkenkä… Ihan intona hoin tuota sanaa, ja Saana toisti monta kertaa kekä, kekä, kekä.
Jykälle, joka touhusi keittiössä hihkuin, että ”Saana osaa sanoa kenkä!!!”. ” Niin varmaan ja kohta ratkoo sudokuja”, tuumas vaan isukki.
Saanapa toisti kekän pari kertaa niin kovaa, että spartalainen isukkikin kuuli sen keittiöön ja joutui myöntymään, että ”Hitto soikoon, sanoohan se!”
Mitä sitten, että tänään olen saanut tiristettyä tytöstä ulos ainoastaan -kä, -kä, -kä.
Eilen hän kuitenkin osasi PUHUA 😀
Kenkä, kenkä, kenkä, sano kenkä…
Prrrääh, puli puli tiltal…
Joo, äiti tässä on minun kenkä, tajuan vähemmälläkin jankuttamisella.
Noh, katotaan mitä tuo höntti äiti tuumaa, jos pari kertaa sanon KEKÄ, KEKÄ…
– Taisi seota…