Kitty kotikampaaja täällä taas.

RetroPrinsessa

Minun hiukseni saivat siis mukavan voiklöntti värin Kyproksen reissullamme. Olen tuskainen, ahdistunut ja koen voimakasta vetoa tarttua kunnon väripurkkiin ja saksiin. Surffailen netissä etsien erilaisia hiusmalleja sekä värejä ja mietin voisinko vähän vain rapsaista tukkaani ennen kampaajalle pääsyä. Tästä on kehittymässä hyvää vauhtia kunnon pakkomielle. Äitini on varannut minulle ajan luomukampaajalle Ivalossa, mutta siihen on vielä kaksi pitkää viikkoa aikaa. En kestä!!

Koska sain äidiltäni napakan kiellon olla koskematta omaan pehkooni millään aineella saatikka saksilla, päätin purkaa turhaumani Tinttaran haitulatakkupesään. Tyttösen hiukset ovat kasvaneet viimeaikoina kovasti, takaraivopainotteisesti kylläkin, mutta ovat myös kovin takkuuntuvaa sorttia. Eteenkin on alkanut pikkuhiljaa tulla hiuksia ja mukavasti uusia otsahiuksiakin näkyy olevan tulossa.

Saanan tavaramerkki; tuulipesä takaraivolla sai eilen kuitenkin väistyä. Ennen saunaan lähtöä nappasin tyttösen syliini ja sakset käteeni. Aah, miten hyvältä tuntuikaan rapsia edes jonkun hiuksia. Nips naps vaan, hiukset oli leikattu parilla napsautuksella ja muutamalla lisänapsautuksella sain niihin vähän muotoakin.

Pikkuhiljaa alkaa polkkatukka muotoutua meidänkin haitulapäällemme.

Tästä on hyvä jatkaa tuuhennus-kasvatusoperaatiota.

 

 

 

Kommentit

Katie
Aika kypsä äidiksi

Oih, Saana näyttää heti paljon isommalta tytöltä! Itse suloisuus.

Raissi
RetroPrinsessa

Niin näyttää, vaikka napsaisin vain 1,5 cm takahiuksista :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana tyttö! Ja hieno tukka :) nimmerk meidän neidillä ihan samanlainen paitsi kasvu painottuu eteen..

Jos oma tukka häiritsee koita sävyttävää hoitoainetta, se peseytyy tuon parin viikon aikana pois. Tai jos se ei sovi luomukampaajalke tai äidille niin sekoita yhden sitruunan mehu shampooseen ja anna vaikuttaa 5-10min. Kirkastuu ja keltaisuus häviää. Mutta käytä hyvää hoitoainetta sen jälkeen koska myös kuivattaa.

Raissi
RetroPrinsessa

Kiitos :) Mulla on sitä hopeashampoota, mutta ei siitä hirveästi apua ole ollut. Taitaa oma punapigmentti puskea läpi. Täytyy yrittää kestää :)

Kommentoi