Kuinkas sitten kävikään…
Hola! Täältä (vihdoinkin) puoliaurinkoisesta Barcelonasta. Eilen tosiaan lensimme tänne, noh… ehkä hiukan jännittävissä tunnelmissa. Saana siis sairasti noroviruksen ennen lähtöä ja oli hiukkasen tavallista vaisumpi vielä lähtöpäivänä. Matkaan kuitenkin lähdettiin. Lento oli Frankfurtin kautta, siellä parin tunnin pysähdys.
Saana mussutteli hyvällä ruokahalulla leipää ja joi maitoa jo Helsinki-Vantaan lentokentällä, höpötteli ja oli iloinen oma itsensä. Koneessa oli todella tukalan kuuma ja ilma oli huono heti alkumetreistä lähtien. Saana joi paljon vettä ja söi sellaisen hedelmiä – riisi pussimössön. Kun aloimme laskeutua Frankfurtin kentälle, tyttö oli todella levoton ja itkuinen sylissäni. Ei oikein asettunut millään konstilla. Yhtäkkiä neiti rupesi kakomaan ja samassa kaikki syödyt ruoat lensivät kaaressa ulos vatsasta. Ehdin vähän hidastaa yrjön roiskumista pitkin penkkien selkänojia pukliksella, mutta lopputulos oli se, että Saanan molemmat paidat olivat oksennuksen peitossa, yrjöä meni sisään myös paitojen kauluksista, ja jopa silmäripset olivat raukalla oksennuksessa.
Entäs minä sitten… Toinen lahje koko reiden mitalta kyseisessä tuotoksessa, kuten myös pusero ja toinen hiha. Ihan järkyttävää vain istua paikoillaan läpeensä yrjössä ja odottaa, että tömähtäisi jo kone maahan, jotta pääsisi vessaan vähän huuhtomaan pahimpia kokkareita pois. Onneksi edessämme istuva saksalainen herrasmies ojensi meille paketillisen kosteuspyyhkeitä, joilla saimme hiukan pyhittyä itseämme. Yritin kyllä ojentaa loppupakettia hänelle takaisin, mutta mies ei kuulemma tarvinut niitä enää. Miksiköhän…
Kun kone vihdoin tömpsähti maahan, minä pomppasin ylös tuolista, selitin lentoemännälle tilanteen ja painuin veskiin huuhtomaan pahimmat klöntit vaatteistani. Saana nukkui isänsä sylissä naama harmaana. Raasu. Frankfurtissa minä säntäilin ympäri kenttää jotakin paidan tapaista lapselle etsien. Niin, siis niiden lääkkeiden lisäksi (jotka loppujen lopuksi kuitenkin muistin), unohdin pakata tytölle varavaatteet lentomatkalle mukaan. Arvatkaa taputtelinko itseäni olalle tästä hienosta suorituksesta…
Lopulta tiedustelin henkilökunnalta lastenvaateliikkeen koordinaatteja. Niitä ei ollut! Ainoastaan sieltä turvatrkastuksen toiselta puolen löytyisi liike. Voisin kyllä mennä kauppaan, mutta takaisin päästäkseni minun täytyisi kulkea turvatarkastuksen läpi. Koska Frankfurtin kenttä on suuri, turvatarkastusjonot ovat megalomaaniset. Minulla oli 1,5 tuntia aikaa, enkä tuossa ajassa olisi todennäköisesti ehtinyt takaisin jatkolennolle.
Kiertelin kauppoja kuin laboratoriorotta, yhtä pientä, vaikka Frankfurt paitaa etsien. Ei löytynyt, ei. Viimein Jykä bongasi pop up-tyyppisen adidaksen myyntialueen tax free kaupan sisältä. Ystävällinen ja avulias myyjä kaivoi jostakin kolosta yhden pienen t-paidan ja meidän loppumatkamme oli pelastettu. Suhteellisen rasvaisen hinnan jouduimme tuosta addun (rumasta) paidasta pulittamaan, mutta tuossa vaiheessa olin valmis pistämään vaikka koko lomabudjettini yhteen pieneen puhtaaseen paitaan.
Hoitohuoneessa minä pesin omat housuni sekä koko tytön, jonka jälkeen olikin aika siirtyä jatkolennolle. Ei muuten ole kovin mukavaa istua paria tuntia tekonahkaisilla koneen istuimilla märissä housuissa…
Tyttö ja äiti pesty. Päällä uusi paita. Ei naurata yhtään.
Huh, mutta onneksi olemme nyt täällä ja Saanankin vointi on ihan hyvä. Päivä ollaan ihmetelty kaupunkia ja nautittu ajoittaisesta auringon paisteesta. Huoneisto, jonka vuokrasimme on suorastaan loistava ja kävelymatkan päässä keskustasta. Positiivista on vielä sekin, että tänään ei kukaan ole (vielä) oksentanut.
Toivottavasti en enää ikinä unohda varavaatteita!