Meille ei ikinä tule…
”Meijän kottiin ei sitte ikinä tule kattotuuletinkasarilamppuhässäkkää eikä kotialttarihyllysysteemiä. Piste!”
Tuota mantraa olen hokenut siitä saakka Jykälle, kun ryhdyimme suunnittelemaan yhteisen kodin ostamista. Tuota mantraa olen hokenut myös äidilleni ja isälleni:
”Ette kyllä ikinä osta kattotuuletinkasarilamppuhässäkkää ettekä kotialttarihyllysysteemiä”.
Noh, tuota tuota…
Heräsinpä tuossa taannoisena aamuna ja kuuntelin kuinka Saanan ja Jykän aamiaisjuttelut kantautuivat sänkyymme. Koska minulla ei ollut mikään kiire aamiaispöytään, ryhdyin plaraamaan facen päivitystarjontaa. Kierrätysryhmässä joku kauppasi kattotuuletinlamppua.
Ai hitto, tuohan sopis meille.
Varasin lampun, kampesin itseni ylös sängystä ja hipsuttelin Jykän luo tuulettimen kuvaa näyttäen:
”Kato mitä ostin meille kierrätysryhmästä.”
Jykä tuijotti kuvaa ja sen jälkeen tuijotti minua epäuskoinen ilme kasvoillaan:
”Ai ton? Sehän on kattotuuletin. Kyllä mä jo muistan, että meille ei ikinä tule kattotuuletinta. Ne on rumia kasarihärpäkkeitä”.
”Ei tuo itseasiassa ookkaan paha. Se sitäpaitsi soppii meille ja on aika kiva. Vähän tuommonen safarihenkinen.”
”Niin varmaan…”
”No joo, joo. Me mennään tännään hakemaan tuo ja sitte sie voisit asentaa sen ennen helteitä.”
”Mutta sähän VIHAAT NIITÄ!”
”No en mie ennään vihhaa. Varsinkaan jos se on nuin simppeli ja siisti. Kyllähän sitä voi mielipidettään muuttaa.”
”Jaa. No kai sitä sit näköjään voi…”
Ja niin kattotuuletin saapui uuteen kotiinsa. Jykä asensi sitä suurella riemulla kello yhdentoista-aikaan yöllä. Piti vähän käyttää rautasahaa ja venyttää jo ennestään pitkää pinnaa, ennenkuin tuuletin saatiin paikoilleen.
Mutta siellä se nyt komeilee. Eikös olekin söpö?
Tässä makaan tuulettimen alla ja kuuntelen sen tasaista fläpätystä. Fläpäti,fläpäti fläp. Savannilla norsut tömistävät tannerta ja leijonat saalistavat.
Seuraavaksi murretaan Jykän mantra:
”Mä en todellakaan rupee mitään uusia tapetteja asentamaan”.