Oman elämänsä Marie Kondo
Meillä on usein suhteellisen siistiä. Saanan leluja nyt lojuu välillä olohuoneessa, koska emme rajoita tytön leikkiä vain hänen omaan huoneeseensa. Tylsäähän siellä olisi yksin leikkiä, kun kaikki muut hengailevat olkkarissa. Asunto on siis noin yleisilmeeltään siisti, mutta totuus paljastuu kun avaa vaikkapa vaatekaapin, liinavaatekaapin, tai oikeastaan minkä tahansa kaapin oven. Paljastanpa tässä teille nyt osan virtahevosta olohuoneessamme, tai oikeastaan virtahepo on minun vaatekaapeissani. Osaatteko yhtään arvata miltä tuntuu etsiä näistä kaapeista jotakin päällepantavaa aamuisin?
Jos ette osaa, niin minä kerron sen teille. Se tuntuu toivottoman paskalta. Kesälomalla ajellessamme Suomea ylös, alas ja sivuille, minulla oli aikaa miettiä. Mietin vaatekaappejani ja muitakin kaappejamme ja huonekalujamme ja tavaroitamme ja oikeastaan ihan kaikkea mitä meillä on. Tulin siihen lopputulemaan, että meillä on ihan liikaa kaikkea turhaa, kaikkea vuosien saatossa kertynyttä roinaa, jolla me tuskin koskaan teemme mitään. Mietin asiaa niin paljon, että menetin yöunenikin muutaman kerran. Halusin päästä eroon turhasta tavarasta. Roinasta pääsemisen hinku yltyi niin suureksi, että ryhdyin puhumaan asiasta ihmisille, sekä surffailin netissä tutkien erilaisia tapoja raivata tilaa. Törmäsin Marien Kondon kirjaan KonMari. Itse kirjaa en hommannut, mutta liityin facessa Konmari Suomi-ryhmään ja se jos mikä oli bensaa liekkeihini. Kyllä nyt lähtee ja isolla kädellä!
Äitini oli myös jonkin verran perehtynyt KonMariin, eli ”maritukseen” ja neuvoi minulle miten pystyviikataan asioita, sekä kuinka kestokassista taitellaan laatikko. Ooh, sormeni suorastaan syyhysivät. Jykäkin innostui tavaran karsimisesta siinä määrin, että kotimatkan suunnittelimme yhdessä mitä kaikkea turhaa meiltä lähtee. Emme siis lähteneet noudattamaan Marie Kondon ilmeisen tiukkoja karsimisohjeita, vaan päätimme suorittaa karsinnan ihan omalla tyylillämme. Koska toinen nimeni on Marina, kutsuttakoon tätä meidän proggista vaikka marinatukseksi.
Kun pääsimme kotiin, aloitimme marinatuksen välittömästi. Viisi päivää kului kuin manian kourissa. Karsimme, järjestimme ja kuskasimme tavaraa ympäri Helsinkiä ystäville, sukulaisille, hyväntekeväisyyteen, sekä kaatopaikalle. Teini potkittiin aamuisin ylös leikkipuistoon Saanan kanssa. Lounaaksi ja päivälllisesksi syötiin joko nakkeja, kalapuikkoja tai jotakin muuta yhtä herkullista. Minä en meinannut malttaa nukkua ollenkaan, kun halusin vain päästä tavaroista eroon. Kämppä näytti ihan järkyttävältä kaatopaikalta.
Tuon viiden päivän aikana kävimme läpi Jykän ja minun vaatekaapit, liinavaatteet, verhot, sisustussälää, sekä myimme/lahjoitimme muutamat huonekalut. En ole koskaan pitänyt itseäni minkään asian keräilijänä, mutta laskiessani omistavani 56 verhot, jouduin myöntämään heikkouteni. Huvittavintahan tässä 56 verhojen omistajana on se, että talossamme on tällä hetkellä verhot ainoastaan meidän makkarin ikkunassa, sielläkin vain yksi verho. Verhot karsin noin puoleen, petivaatteita lähti myös säkillinen velipojan mökille, kaatopaikalle vietiin 8 jätesäkillistä roinaa, sekä hyväntekeväisyyteen ja tutuille useita säkillisiä tavaraa. Yhden ison ikean säkillisen sulloin täyteen parhaimpia vaatteitani, jotka eivät enää päälleni sopineet, tai olivat muuten vain jääneet pitämättä. Myin säkin facen kierrätysryhmässä 45 eurolla. Nopea ja kätevä tapa päästä eroon hyvistä vaatteista. Ostajakin laittoi vielä viestiä perään, että oli aivan innoissan vaatteista. Itselleni jätin vain ja ainoastaan ne vaatteet, joita oikeasti käytän ja joissa viihdyn.
Vaatekkaappini näyttävät nyt tältä.
Tankokaapin ylähyllyllä on nyt perheemme kaikki liinavaatteet. Vaatekaapin laatikoissa on sisustustyynynpäällisiä, Saanan liinavaatteet ja ”joitakin” verhoja.
Myös yksi sänkymme rungossa olevista laatikoista on pyhitetty verhoille.
Tuo pystyviikkaus on kyllä Marie Kondon lahja ihmiskunnalle. Omat kaappini eivät ikinä, ikinä ole olleet näin siistit. Ja se tunne, kun aamulla herää, avaa vaatekaapin, nappaa sieltä vaatteet, pukee ne päällensä ja se on sitten siinä. Kaikki mahtuu, on malliltaan sopivia ja kaikista vaatteista tykkään. Ihan loistavaa. Minun vaatekaappiini ei enää ikinä eksy yhtään epäsopivaa tai ihan ok vaatetta. Katselen nyt jonkun aikaa miten tämä systeemi toimii, mutta luulen, että tulen jossain vaiheessa karsimaan vaatekaappiani vielä lisää. Nyt on kuitenkin hyvä näin.
Keittiöstä poistimme muutamat kaapin ovet ja teimme niistä avohyllyt. Tämä jo ihan siksikin, että näin myöskään keittiön kaappeihin ei kerry ihan mitä sattuu. Muutenkin tykkään siitä, että keittiössä on kauniita asoita persoonallisesti esillä, eikä piilossa ovien takana. Toki tiedän, että tuollaiset ”hyllyratkaisut” vaativat pyyhkimistä paljon useammin, kuin umpinaiset kaapit. Mutta kun niissä on vain hallitusti tavaraa, on pyyhkiminenkin paljon helpompaa. Vielä on talossa paljon asoita läpikäymättä, kuten pyyhkeet, Saanan vaatteet, Teinin roinat (APUA! Saa tehdä sen kyllä ite), vessan kaapit (APUA, APUA, MIE JOUDUN TEKEMÄÄN SEN IHAN ITE!), Saanan lelut, kengät, sekä ulkovaatteet… Nyt tahti on kuitenkin rauhallisempi. Eletään ja nautitaan välillä olostamme, ja tehdään lapsille oikeaa ruokaa.