Onks pakko. Emmätiiä. Ihasama. Kohta.
Ennen kuin ihminen kehittyy sosiaalisesti ja emotionaalisesti aikuiseksi, hänen on käytävä läpi ainakin seuraavat alla luetellut vaiheet. Tämä empiirinen tutkimukseni pohjautuu sekä aikaisemman työni kautta tehtyihin havaintoihin että murrosikäisen äitinä olemiseen.
”Onks pakko”- ikä alkaa noin 9-11 vuoden iässä. Silloin ihmislapsi huomaa, että hänen ei ehkä välttämättä tarvitsekaan aina tehdä niinkuin vanhemmat toivovat. Kuitenkaan hän ei ole vielä kykenevä ihan varmasti tietämään milloin voisi sanoa, vaikkapa ei. Eikä nuori oikein itsekään tiedä haluaako jotain vain ei. Tätä ”Onks pakko”:a käytetään esimerkiksi näin: -Tuu syömään. -Onks pakko? -Lähetään ostamaan sulle kengät. -Onks pakko? -Ota pakkasesta jätski. -Onks pakko? -Mee suihkuun. -Onks pakko? -Lähetään maailmanympärysmatkalle, saat koulusta vuoden vapaata. -Onks pakko?
”Emmätiiä”- vaiheessa ihmislapsen tekele ei yksinkertaisesti tiiä mistään mitään. -Oliko lintisllä kivaa? -Emmätiiä. -Onko nälkä? -Emmätiiä. -Lähetkö mukaan vai jäätkö kotiin? -Emmätiiä. -Monelta koulu aamlla? -Emmätiiä. -Tarvitko rahaa? Emmätiiä -Mikä sun nimi on? -Emmätiiä… Uaah!!! Tässä Emmätiiä- vaiheessa, nuori ihmisen alku käyttää vielä paljon myös tuota ”Onks pakko”:a
”Ihasama”- vaiheessa nuori on edennyt kehityksessään jo hieman pidemmälle. Alun ”Onks pakko”-kapinointi on alkanut jo laantua ja muutenkin kehityksessä on jonkin sorttinen latenssivaihe. Tässä vaiheessa nuoren olemus on suhteellisen veltto, hän makoilee ja huokailee paljon, eikä innostuu juurikaan yhtään mistään. Kaikki on oikeastaan ”Ihasama”. Tämä ”Ihasama” lausutaan muuten ihan tietynlaisella äänellä ja tietyllä painotuksella. Ääntä voisin kuvailla ehkä sellaiseksi tyly mutta ynseä tyyliseksi. Painotus menee niin, että tuon Iha- kohdan jälkeen pidetään pieni paussi ja mulkaistaan kysyjää alta kulmien kuin spitaalista, jonka jälkeen lausutaan loppu -ssama, millisti piikikkäämmin, samaan aikaan käännetään pää kokonaan pois kysyjästä (tai häivytään koko tilasta). Esimerkkejä : -Tuu syömään. -Ihasama. -Lähetäänkö shoppailemaan? -Ihasama. -Monelta koulu? -Ihasama. -Tuliko läksyjä? -Ihasama. -Pese lattiat. -Ihasama. -Heitä voltti. -Ihasama.
”Kohta” – vaihe alkaa oikeastaan tuossa Ihasama.-vaiheen jälkipuoliskolla. Silloin nuorta ihmisen alkua alkaa jo hiukan kiinnostaa mitä hänestä ajatellaan kotona ja perhepiirissä. Hän yrittää jo hiukan reipastua ja ainakin ajattelee osallistuvansa perheen yhteisiin juttuihin ja töihin. Tästä on kuitenkin vielä pitkä matka siihen ihan fyysiseen toimintaan, mutta hän kuitenkin AJATTELEE osallistuvansa. Silloin käytetään sanaa ”Kohta”. Tämä ”Kohta” lausutaan jo yllättävän reippaalla tahdilla, mikä onkin vanhemmille hiukan yllättävää ja hämäävää. He nimittäin innostuvat odottamaan sitä ”Kohta” hetkeä, mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu, vaikka kuinka odottaisi, koskaan. -Tuu syömään. -Kohta! -Petaa peti. -Kohta! -Teitkö jo läksyt? -Kohta! -Siivoatko koko talon? -Kohta! Tämä ”Kohta” ei siis todellakaan tarkoita sitä, että jotain oikeasti joskus tapahtuisi, e-ei. Mutta älkää huoliko hyvät vanhemmat, nuori ihmisen alku on kuitenkin jo hetken ajatellut tekevänsä jotain hyödyllistä.
Nämä vaiheet läpikäytyään nuoresta yleensä kehittyy, kaikkien yllätykseksi, reipas ja vastuuntuntoinen nuori aikuinen. Ihme!