Meillä on vietetty viikonloppua juhlien ja syöden. Kuten instagramin seuraajat ovat varmasti huomanneet, olemme todellakin syöneet… Meillä on tapana aina silloin tällöin kutsua ihmisiä meille (tai jonkun luokse) kylään laittamaan yhdessä ruokaa. Jokainen kokkailee herkkuaan, joista sitten kootaan ateria. Idea on aivan loistava: ruoanlaitto ei kaadu isäntäparin niskaan, kukaan ei häärää yksin keittössä ja jokainen saa maistella uusia makuja.

Eilen söimme Jykän sisarusten ja heidän puolisoidensa kanssa. Menu koostui tällä kertaa jokirapusalaatista, korvasienikeitosta, konjakki- ja inkivääriloimulohesta, uunijuureksista, valkosipulipavuista sekä päärynä-kinuskikakusta. Kaikki ruoat olivat taivaallisen makoisia, saivat paljon kehuja ja maistuivat koko porukalle. Viimeisenä tuli kakun vuoro, jonka minä olin valmistanut. Jännitti, sillä en ollut koskaan aiemmin kyseistä kakkua tehnyt, joten en todellakaan tiennyt miltä se oikeasti maistuu. Mielikuvissani se maistui kuitenkin ihanalle.

”Ota Kaiju pala kakkua,” minä kehoitin Jykän siskon miestä.

”En mä, ku eiks se oo jotain makeeta? En mä oikeen syö mitään makeeta…” Kaiju vastusteli.

”Kyl sä nyt otat palan. Sun on pakko maistaa tätä,” Päivi, Jykän sisko tuumasi päättäväisesti ja lätkäisi palan kakkua miehensä lautaselle.

Voi ei, voi ei, nyt se joutuu väkisin syömään tuota, vaikkei ees tykkää. Voi paskan paska. Minä mietiskelin kauhuissani ja seurasin kakkuhäslinkiä. Kaiju leikkasi palan kakkua ja pisti suuhunsa. Minä odotin henkenäni pidättäen. Voi ei, mitä se sannoo, voi ei. Sen mielestä tuo on varmaan ihan karmeeta paskaa ja sitte se valehtellee minun mieliks, että se on hyvvää ja mie nään sen naamasta, ettei se tykkää siitä ja sitte on eessä hetken vaikia hiljaisuus ja mitä mie sitte sanon…

”Tää on ihan SIKAA!” Kaiju avasi sanaisen arkkunsa, keskeyttäen hetkeksi paniikkiajatukseni.

Ööö, siis sanoko se, että sikaa?! Jaa, se ei sittekään ees yritä valehella, että se ois hyvvää… Jaa, jaa, mitä mie nyt tähän sanon?? Kiitos mielipiteestäsi ja anna tänne se kakku, mie syön sen. Vai leikinkö, että en kuullu sitä kommenttia? Mitä….Ööööö… Vaikia tilanne, vaikia tilanne. Onko kaikki muutki hiljaa? Mitä sanon, mitä sanon?!!!!

”Siis se tarkoittaa, että on niin hyvää, että oli suorastaan sikamaista tehdä tollanen kakku, ku senki pitää nyt syödä sitä aina ku sitä on,” Päivi tai joku porukasta selvensi. Liekö lukenut aiemmat paniikkiajatukseni kasvoiltani ja päätti vähän selventää asiaa.

”Jaa, jaa, joooo, no hyvä sitte, ehe ehhhehe,” Rento-Raisa mongersi vastauksen.

Mutta siis se kakku, se oli kyllä ihan järkyttävän hyvää, niin hyvää, että resepti piti heti jakaa seurueemme naisille. Tästä innostuneena päätin jakaa reseptin teillekin. Mikäli et vielä tiedä pikkujoulujen, jolupöydän tms. jälkiruokaa, niin tässäpä varteenotettava ehdokas:

Päärynä-kinuskikakku 

POHJA

170g kaurakeksejä

60-70g voita sulatettuna

50g snickerspatukkaa

TÄYTE

4 liivatelehteä

2dl kuohukermaa

2prk Valio maustettua rahkaa, päärynä-kinuski

1rkl sokeria

2tl vanilijasokeria

PINNALLE

Aurajuustoa

tummia viinirypäleitä

tuoretta minttua

kinuskikastiketta

Murskaa keksit ja lisää voisula, sekä veitsellä hienonnettu suklaapatukka. Taputa seos leivinpaperilla pohjustetuun irtopohjavuokaan. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Yhdistä rahka ja sokerit. Valuta vesi liivatelehdistä ja sulata ne pienessä kattilassa kiehuvan kuumaan veteen (1-1,5rkl). Sekoita kuuma liivateseos rahkan joukkoon. Lisää varovasti kerhmavaahto rahkaseokseen. Kaada täyte vuokaan, tasoita. Peitä kelmulla ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 5 tuntia, mielellään vaikka seuraavaan päivään. Irroita kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille. Koristele lohkotuilla viinirypäleillä, pienillä paloilla aurajuustoa ja mintun lehdillä. Voit halutessasi valuttaa kakun päälle jo valmiiksi hiukan kinuskikastiketta tai laittaa sen erilliseen astiaan tarjolle. 

Mmm… 

Reseptin nappasin jostakin Sinin lehdestä, en muista mistä. Pikkuisen vain muokkailin määriä mielestäni vielä sopivammaksi. Ai niin, jos et tykkää aurasta, niin sitähän ei ole mikään pakko laittaa tuohon… Tai mitään muutakaan… Tai eihän sitä ole mikään pakko edes tehdä koko kakkua…

Mutta. huh haha hei, nyt alkaa vatsa olla aamupäivän brunssista Sinin luona sen verran vajeltunut, että voidaankin startata Saanan serkkupojan syntymäpäiville.

”IHAN SIKAA!!”