Mekko hukassa.
Se oli päälläni viimeksi meidän Elossa ollaan-juhlissamme, sen jälkeen sitä ei ole näkynyt. Olen aika-ajoin sitä vähän etsiskellyt, mutta mekko näyttää kadonneen kuin pieru saharaan. Viime viikolla minulla kilahti ihan totaalisesti, kun tajusin pari viikkoa sitten ostamani housujenkin olevan teillä tietymättömillä. Ne olivat päälläni silloin pari viikkoa sitten viimeksi.
Raivonpuuskassa, kaaottista vaatekaappiani tonkien, sain jostakin todella jäkevän ajatuksen päähäni: Jykä on varmaan piilottanu ne jonnekin kivana pikku jäynänä.
Aika nopsaan tuon ajatuksen käytyä päässäni, olin jo aivan vakuuttunut siitä, että rakas mieheni on piilottanut ne vaatteet testatakseen huomaanko niiden hävinneen. Jykällä nimittäin on historiaa takanaan kaiken maailman ”kivojen” pikku jäynien tekijänä. Esimerkiksi kerran herra oli liimannut kuumaliimalla sandaalini sisäreunoista toisiinsa kiinni… Ihan tosi kiva pikku källi oli joo. Puukolla jouduin nirhaamaan ne irti toisistaan ja lopputuloksena oli käyttökelvottomat kengät. Kyllä meinasin ihan tikahtua nauruun tosiaan…
Raivosta kihisten seisoin jo puhelin kourassa, aikeissani soittaa pienen ystävällismielisen puhelun miehelleni töihin: ”MISSÄ PIRUSSA NE MINUN VAATTEET ON?!!”. Onneksi Saana keskeytti aikeeni, vaatimalla huomiota osakseen, niin minullekin tarjoutui pieni järkeilytauko. Hmm.. Eihän se taija ees tietää, että mulla on ne uuet housut…
En soittanut miehelleni, vaan ryhdyin maaniseen etsintään.
Arkivaatekaapin sisältö oli levitetty sängylle silmän räpäyksessä.
Housut löytyi, mekkoa ei näkynyt…
Voi saakeli, nyt nuo pitäis viikata tuonne takas… Hmm… Siinä on kyllä paljon semmoisia vaatteita, joita en ole pitäy aikoihin. Jos vaan kylmästi survoisin ne kierrätykseen, niin olis paljon vähempi viikattavaa…
Eipä muuta kuin tuumasta toimeen:
En käytä, en käytä, ruma, pieni, en käytä, en käytä…
Saana auttoi myös ahkerasti lajittelussa. (Huono valo ja rakeisia kuvia, sorry)
No just, nyt mulla on paria paitaa ja uusia housuja lukuunottamatta melkein kaikki vaatteet tuolla kierrätyskasassa. Pakko kattoa se uuestaan läpi…
Ruma, mutta ehkä joskus voisin käyttää, menettelee, kutittaa, mutta menee aluspaidan kanssa, jos vähän laihdun, niin ehkä sitte pijän.
Armottoman ees taas vispaamisen jälkeen, poistokasa näytti tältä
Ikean iso kassillinen lumppuja lähti kiertoon ja vaatekaappini näytti todella autiolta…
Mulla ei tosiaan oo paljoo vaatteita, kyllä ainaki pari uutta paitaa pittää syksyksi hankkia…
Seuraavana päivänä löysinkin itseni täältä, ohoh…
Ostin tuon ja toisen samanmallisen, mutta savun harmaan. Nyt on helppoja käyttövaatteita ja hyvä fiilis. Paitsi se mekko…
Eilen illalla Jykä tuli makkarista yllättyneen näköisenä:
”Tota, mun kaapissa oli tällanen…”
”MINUN MEKKO!! SIE OLIT PIILOTTANU SEN!!!! VOI SAAKELIN JÄTKÄ!!”
”Oikeesti en ollu, en oikeesti. Vannon, etten ollu,”
Todistaakseen sanansa, pakotin Jykän pukemaan mekon päälleen ja otin siitä kuvan, niin nopsaan kun vain suinkin ehdin. Mutta hei, ehdin!
Haahaaa, Jykä! Tässä takaisinmaksu niistä kengistä, lävistetyn molon kuvasta työkoneen näytöllä, kuumaliimalla liimatusta konvehtirasiasta ja kaikista muistakin jäynistä, joita en nyt just muista. Love you honey <3
”Eiii!! Ahhahhaaa!! Mitä sulla on päässä?” sain hirnumiseltani nippa nappa kysyttyä.
