Ajattelin tänään kirjoittaa tänne pierusta. Huvittavan sattumuksen, johon liittyi taapero ja pieru. Olin jo itseasiassa kirjoittamassa sitä, mutta sitten muistinkin, että sain viimeksi hiukan paheksuvaa noottia osakseni kun kirjoitin Saanan kakasta. Niinpä päätin jättää pierusattumuksen kirjoittamatta. 

Hetken pohdittuani asioita, huomasin olevani ärtynyt. Itseasiassa mulla rupesi korpeamaan oikein urakalla. Mitä hittoa? Tämähän on minun blogini ja kirjoitan tänne mitä tahdon. Eihän tätä ole ihmisten pakko lukea, jos juttuni ärsyttävät, nolostuttavat tai raivostuttavat. Ymmärrän kyllä, ettei kaikki voi aina olla samaa mieltä kanssani, eikä höpötykseni todellakaan ole mitään syvällistä pohdintaa, vaan ennemminkin arjen komiikkaa, mutta eihän se ole tarkoituskaan, että kaikki näkisivät asiat samoin kuin minä. Minusta on myös aivan mahtavaa, jos joku kirjoitukseni herättää ihmisissä halun keskustella asoista ja kertoa omia näkökantojaan juttuihin. Sehän juurikin on tämän bloggaamisen suola ja sokeri. 

Mutta sitten on taas se toinen kääntöpuoli, mielensäpahoittajat. Puhun nyt yleisesti asioista, enkä tarkoita tässä juuri omia lukijoitani, vaan ihan yleisesti tässä blogimaailmassa tapahtuvia asioita. On selkeästi aiheita, jotka saavat ihmiset suuttumaan, ottamaan kirjoittajan jutun henkilökohtaisesti ja jopa raivostumaan kirjoittajalle. Eikä siinäkään mitään pahaa ole, jos jonkun kirjoitus alkaa kyrsimään, vaan pitääkö se huutaa julki loukkaavin sanakääntein bloggaajan kommenttikentässä? Ja jos pitää, niin miksi ihmeessä? 

Jos minulla ärsyttää jonkun ihmisen kirjoitus, jätän sen yleensä omaan arvoonsa ja annan olla. Joskus käyn kirjoittamassa kommenttikenttään oman, toisenlaisen näkökantani asiasta, mutta en missään nimessä ryhdy mollaamaan enkä väheksymään kirjoittajan näkökulmaa. Mistä minä voin tietää onko oma ajatukseni/tapani tehdä asioita juuri se oikea, vai kuvittelenko vaan toimivani oikein? Mikä on oikein ja mikä väärin?

Otetaan nyt vaikka nämä kakka, pissa ja pieruasiat. Meidän perheelle ne on ihan luonnollisia juttuja, niissä ei ole mitään hävettävää ja jokainen ihminen paskoo, pieree jne. Kakka- ja pieruhuumorille nauretaan siinä missä kaikille muillekin vitseille, mikäli vitsi on hyvä. Väärässä paikassa ilmoille karannut pieru saattaa naurattaa ihan sikana tai sitten hävettää, riippuu vähän tilanteesta. Toisille nämä asiat taas on sellaisia juttuja, jotka ovat olemassa, mutta niistä ei juurikaan puhuta, ainakaan julkisesti. Suotakoon se heille. Mutta suotakoon se myös vaikka meille, että pierusta voi puhua ja sille voi sopivassa tilanteessa vaikka nauraa. Selvennänpä tässä vielä, että ei meilläkään nyt esim. ruokapöydässä porukalla piereskellä ja hörötellä päälle. Muutenkin pyritään hoitamaan pörinät vessassa, mutta vahinkoja sattuu joskus…

Sen mitä olen tässä vuoden aikana nyt lueskellut ihmisten blogeja ja kirjoitellut omaani, olen havainnoinut seuraavia asioita, joista ei saa ja saa kirjoittaa:

Lapsen kehityksestä, ruokailuista, puheen kehityksestä, hauskoista lausahduksista ym. saa kirjoittaa, mikäli lapsi on oppinut kyseiset jutut ajallaan tai mieluummin vaikka vähän ikätasoaan aiemmin. Mikäli lapsen kehittys ei etene ihan kirjojen mukaan, kannattaa miettiä tarkkaan miten siitä kirjoittaa ja pohtia ensin onko itse toiminut oppikirjojen mukaan, sillä helposti ensimmäiseksi syytetään kasvatusta.

Verestä, limasta ja räästä saa kirjoittaa, varsinkin jos se liittyy synnytyskertomukseen tai lapsen flunssaan.

Ripulista, kakasta, pissasta ja pieruista ei kannata kirjoittaa. Ei ainakaan, jos lapsi on toimijana.

Lasten kasvatuksesta voi kirjoittaa, kunhan on ensiksi tarkastanut kasvatusoppaasta toimivansa oikein.

Väsymyksestä saa kirjoittaa.

Onnellisuudesta, onnistumisesta ja ”helposta” elämästä saa kirjoittaa, mutta pitää vaaroa, ettei rupea kuulostamaan leuhkalta, koska se saa ihmiset raivoihinsa. Kannattaa kertoa väliin myös ei niin hyvistä päivistä.

Hyvästä, rakastavasta ja riidattomasta parisuhteesta saa kirjoittaa, mutta huomioi tuo yllä oleva kommentti.

Rahapulasta saa kirjoittaa.

Varallisuudesta ei kannata hirveän paljon kirjoittaa.

Itsestään saa kirjoittaa, mutta julkaise välillä myös ei hyviä kuvia, jotta et vaikuta liian laskelmoivalta, leuhkalta ja ylpeältä.

Omista mokailuistaan voi kirjoittaa, mutta varaudu hörhön, ei vakavasti otettavan leimaan. Mikäli se ei haittaa itseä, niin voi ihan vapaasti kirjoittaa.

Alkuperäiskansoista saa kirjoittaa, mikäli on lapsuutensa leikkinyt perinneleikkejä, suku harjoittaa luotaistaloutta, on lukenut kaiken kirjallisuuden aiheesta ja kuuluu itse alkuperäiskansoihin. Mikäli jokin näistä asioista puuttuu, älä kirjoita.

Hmm… Tässäpä näitä tälleen äkkiseltään, mitä mieleeni tuli. Kerro, jos unohdin listasta jotakin.

Lisätäänpäs keskusteluissa tulleita asioita vielä:

Perheen nukkumisjärjestelyistä ei välttämättä kannata kirjoittaa, ainakaan silloin jos lapset eivät nuku omissa huoneissaan ennen 1-vuotta.

Imetyksestä voi kirjoittaa, kunhan imettää, mutta ei kuitenkaan taaperoimetä.

Treenaamisesta voi kirjoittaa, kunhan muistaa mainita vetävänsä levyllisen suklaata sohvalla treenien jälkeen. Mielellään myös laittaa siitä (suklaasta ja jaloista sohvalla) kuvan Instagramiin.

Päiväkotiasioista voi myös kirjoittaa, mutta varoen, vähän ohimennen sivulauseessa.