Hupsistarallaa, mitkä vauhdit maanantain himmailupäivä antoikaan loppuviikoksi. Minulla on pitkästä aikaa ollut sellainen viikko, ettei ole ollut yhtäkään työkeikkaa, mikä on tuntunut suorastaan luksukselta. Ollaankin käytetty kaupungin perheille tarjoamia palveluita hyväksemme ihan urakalla, tiistaina oltiin palleropiirissä, keskiviikkoisin meillä on muskari ja torstaina osallistuimme MLL:n touhutorstaihin.

Kuulin tuttavilta, että touhutorstaina pidetään myös Tuo tullessas, vie mennessäs-päivä. Idea oli yksinkertaisesti se, että tapahtumaan voi jokainen halutessaan viedä lapselleen tarpeettomat tavarat ja pieneksi käyneet vaatteet ja ottaa vastaavasti mukaansa sen mitä tarvitsee. Minusta tällaiset vaihtojutut on aivan ihania, koska näissä kirjaimellisesti hyvä kiertää.

Saanakin innokkaana valikoi pieneksi käyneistä vaatteistaan ne, mitä hän halusi laittaa jakoon. Oli muuten tosi tärkeää puuhaa, minä ehdin hyvin laittaa itseni lähtökuntoon sillä aikaa, kun neitonen tutkaili vaatekasseja.

Koska touhutorstai järestetään samassa paikassa kuin meidän muskari, Saana luuli, että ollaan taas menossa muskariin. Hoki vaan koko matkan: ”Muska, muska, laulaa, laulaa”. Jännää sinänsä, koska ne kolme kertaa kun muskari on ollut, Saana on ollut ihan kauhusta kankea ja halunnut istua vain sylissä. Niin, tai saattoihan se tietty olla ihan paniikissa nytkin, että ei hitto, taasko se raahaa minua sinne muskariin…

Me ei olla ikinä osallistuttu touhutorstaihin, joten yhtä ihmistä lukuunottamatta kaikki mukana olleet perheet oli meille tuntemattomia ja koko toiminta muutenkin uutta. Olisin ehkä odottanut, että joku vastuuhenkilö tai vetäjä olisi tullut tervehtimään tai esittelemään itsensä, mutta mitään sellaista ei tapahtunut. Minulla ei vieläkään ole hajua siitä oliko koko tapahtumalla vetäjää ollenkaan. Hetken oli vähän orpo olo, kun en tiennyt miten pitäisi toimia, mutta päätin sitten, että seurailen muita ja menen valtavirran mukana. 

Ihmiset toivat vaatteita ja leluja isoille pöydille ja keräsivät vastaavasti mukaansa mitä halusivat. Niinpä minäkin liityin joukon jatkeeksi ja ryhdyin katselemaan löytyisikö Saanalle jotakin sopivaa ja kivaa.

Saana omintakeiseen tyyliinsä lamaantui lapsipaljoudesta aluksi ihan totaalisesti ja halusi olla vain sylissä. Siinä menikin ensimmäinen puolituntinen kääpänä meikäläisen lonkalla. Neitosen mielestä konttaavat ja ryömivät vauvat on ehkä kamalinta maailmassa, varsinkin jos ne tulevat lähelle. Kun suurin osa lapsista siirtyi ilmeisesti keittiöön syömään, Saana innostui testailemaan peuhutouhuja.

Kun vihdoin tyttö päästi irti kammoistaan, tuntuikin nauttivan temppuilusta täysin rinnoin.

Keittiössä oli tarjolla purtavaa, mutta minullahan ei tietenkään ollut kolikoita mukana. Rahat pudotettiin vain lippaaseen, joten olisi tarvittu tasaraha. Noh, tiedänpähän ensi kerralla. Tosi edullinen ja mukava juttu tällainen evästelymahdollisuus.

Kaiken kaikkiaan ihan mukava päivä ja osallistutaan varmaan toistekin touhutorstaihin, mutta vähän jäi jotenkin sellainen halju olo. Ehkä olen tottunut hieman erilaiseen meininkiin noissa varhaiskasvatusviraston touhuissa käyneenä. Siellä yleensä joku työntekijä bongaa uuden ihmisen ja ”ajaa” hänet sisään toimintaan. Nyt tuli pikkuisen sellainen ulkopuolinen fiilis. Kun en mikään MLL aktiivi ole, niin toiminta/ihmiset on minulle kaikki uutta, olisi ollut mukavaa jos joku olisi vähän kertonut toiminnasta. Mutta täytyy varmaan vähän itse sosiaalistua ja aktivoitua enemmän, jos mielii kotiutuvansa joukkoon.

Kotimatkalla Saanalla tuli jo nälkä, joten piipahdimme Alepassa ja ostimme neitosen toivomuksesta ”Piikkaraa”.

Lopputulemana päivästä kuitenkin ihan hyvä mieli ja neidin karderobikin sai täydennystä ihan ilmaiseksi.